Nuotteja verkosta ilmaiseksi

Riihimäen musiikkiosaston sivuille on koottu linkkejä maksuttomiin verkkopalveluihin ja sivustoille, joilta löytyy ilmaisia nuotteja.

Palvelut eroavat toisistaan suurestikin: laajuus vaihtelee muutamasta kymmenestä nuotista yli 150 000:een, sisältö on pääasiassa klassista, mutta myös muita musiikinlajeja löytyy, toisien hakuominaisuudet ovat hyvinkin hienostuneet, toisilla niitä ei ole ollenkaan. Yhtä kaikki linkkien takaa löytyy hyvinkin käyttökelpoisia lähteitä nuotteja etsiville.

Verkkonuotteja

Salakuuntelua

Haluatko tietää mitä levyjä kirjaston työhuoneessa käsitellään ja kuunnellaan juuri nyt? Vilkaise tuolta:
Nurmijärven kirjaston uudet levyt

Luettelointityöasemamme Media Player on yhdistetty Last.fm-verkkopalvelun scrobbling-toimintoon, joten tuolla sivulla voit reaaliajassa seurata mitä levyjä ja artisteja on kirjastossa työn alla. Näin siis teoriassa, käytännössä palvelu ei toistaiseksi ainakaan tunnista kaikkia levyjä tai tunnista niitä oikein mutta ehkä tästä on silti jotakin hupia ja vaikka vähän hyötyäkin.

Ps. Tuo Last.fm-profiili on varattu yksinomaan kirjaston käyttöön, joten mun henkilökohtaiset kuuntelutottumukset eivät pääse vääristämään soittolistoja :)

Rockhistorian kiemuroita

Bruno MacDonald: Rock connections : rock’n’rollin täydellinen tiekartta (Readme.fi, 2011)

Painettujen ja verkkojulkaisujen välinen kilpailu on alkanut tuottaa tietokirjoja, joissa käytetään verkosta tuttuja tapoja esittää tietoa, kuten esimerkiksi hypertekstuaalisuutta. Eli tekstiin lisätään ristiviittauksia kuin linkkejä, joiden avulla lukija voi hyppiä kirjan kohdasta toiseen, jos kaipaa tarkempaa tietoa tekstissä mainitusta aiheesta. Lisäksi sisältöä ryhmitellään nettisivujen tapaan tiiviiksi, nopeasti silmäiltäviksi tekstipaketeiksi.

Rock connections on kuin verkkosivusto, jossa on punottu sivunumeroviittausten, aikajanojen ja toisiinsa liittyvien tietolaatikoiden avulla seitillinen tietoa kuvamaan länsimaisen rockin vaiheita, vaikuttajia, ilmiöitä, tuotteita, tapahtumia ja kaikkien niiden välisiä suhteita. Kokonaisuus on sen verran rönsyilevä, että kirjan käyttö vaatii jopa hitusen opettelua.

Vaikka alaotsikon lupaamaan täydellisyys on tietenkin suurta liioittelua, on Rock connections toimivasti uudenlaisia näkökulmia tarjoava ja asiallisesti kuvitettu esitys aiheestaan. Tekstitkin ovat päteviä ja niistä löytyy rockhistorian laajojen linjojen lisäksi jos jonkinlaisia kiinnostavia yksityiskohtia. Teos on oiva väline avartaa ja syventää tietojaan rockmaailman menosta 50-luvulta nykypäiviin.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Elämäkerta Cisse Häkkisestä (1951-1990)

Aaltonen, Honey: Cisse Häkkinen (WSOY, 2011)
Hurriganes-kirjan toisena tekijänä jo ansioitunut Honey Aaltonen kertoo nyt Cissen tarinan. Pääpaino on tosiaan bassolegendan elämästä kertovissa lukuisissa tarinoissa ja anekdooteissa, ja vaikka faktat ovat varmasti myös kohdallaan niin sen ei ole annettu liikaa häiritä sujuvan elämäkerran menoa.

Aaltonen ei toisaalta ala Cissen maineella turhaan enempää revittelemään tai mauttomasti paisuttelemaan; lopullinen totuus löytyy suoraan Hurriganesin levytyksistä joissa Cissen tontti on erottamaton ja korvaamaton.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Aaltonen: Cisse Häkkinen
Kirja kustantajan sivuilla: WSOY
Cisse Häkkinen Wikipediassa
Sivut Cisse Häkkisen muistolle

Cisse Häkkisen soololevyt Ratamo-kirjastoissa
Hurriganes-levyt Ratamo-kirjastoissa

Joulu tulla jollottaa...

...ja tarve erilaiselle joulumusiikille. Kirjastoissamme onkin vino pino erilaista aineistoa joulun viettoon: nuotteja, kirjoja, äänitteitä ja jokunen kuvataltiointikin.

Lapsille ja lapsenmielisille

Kaikenlaisia Tiernapoikia

Laulukirjoja

Kuorot kuusen katveeseen

Yksinlaulunuotteja

Äänitteitä

Kuvatallenteita

Pink Floydit uusittuina

EMI Music on pyöräyttänyt käyntiin mittavan Pink Floyd –julkaisukamppanjan nimeltä Why Pink Floyd...?. Tämän ja ensi vuoden aikana saataville vyöryy remasteroituna aikaisemmin julkaistua sekä pitkästä aikaa myös ennen julkaisematonta materiaalia.

Ensimmäisenä vuorossa ovat olleet kaikki studioalbumit, joita yhtye julkaisi kahdenkymmenenseitsemän vuoden (1967-1994) aikana neljätoista. Bändi vaikutti niin pitkän ajan, että sen musiikki, joka ei alunperinkään ollut yhteen tyyliin sidottua, muuttui matkalla melkoisesti, ja tuotanto onkin kokoelma monenmoisesta kuunneltavaa: muun muassa psykedeelistä hippeilyä, kokeellisia progeseikkailuja, lumoavaa tunnelmointia, elokuvamusiikkia, bluespohjaista kitararockia, omalaatuisia hittejä, väkevää rockoopperaa ja helpompaa aikuisrockia. Juuri omalaatuinen monimuotoisuus yhdistettynä tyylikkäisiin esityksiin onkin tehnyt bändistä valtavan suositun klassikon.

Pink Floydin fanien mielipiteet bändin parhaista albumeista ovat yhtä hajanaisia kuin on bändin tuotantokin. Ehkäpä yksimielinen huippu on The Dark Side of the Moon (1973), mutta muuten käsitykset bändin tuotannon parhaimmistosta ja heikkouksista rönsyilevät erisuuntiin musiikillisten mieltymysten mukaan. Pienellä kuuntelu-urakalla voikin jokainen löytää omat suosikkinsa ja luoda Pink Floydiin oman suhteensa tai sitten syventää ja jalostaa vanhaa ystävyyttään.

Uudelleen julkaistut albumit Ratamo-kirjastoissa

Intervalli 3/2011 ilmestynyt

Suomen musiikkikirjastojen ilmaisen verkkolehden Intervallin numero 3/2011 on ilmestynyt. Uusimmassa lehdessä on asiaa mm. Musiikkitaloon muuttaneesta Sibelius-Akatemian kirjastosta sekä  Kirjasto Kympin ja Lahden kaupunginkirjaston Vinyylibaareista, joissa asiakkaat voivat itse digitoida LP-levyjä ja kasetteja CD-levylle.

Lehti on PDF-muodossa, joten tarvitset lukemista varten Acrobat Readerin tai vastaavan lukuohjelman.

Intervalli nro 3/2011 (pdf)

Kaikki verkossa luettavat Intervallit löydät tästä:
Verkkolehti Intervalli 2006-

Amerikkalaissäveltäjä Steve Reich 75 vuotta

Minimalistisen tyylisuuntauksen edelläkävijää Steve Reichia juhlitaan tänään ja on jo juhlittu melkein koko vuosi 2011. Yhdysvaltalaisessa lehdistössä häntä on ylistetty tämän hetken tärkeimmäksi amerikkalaiseksi säveltäjäksi sekä yhdeksi tämän vuosisadan merkittävämmäksi säveltaiteen edustajaksi. On jopa sanottu, että hän on niiden harvojen joukossa, jotka ovat muuttaneet musiikinhistorian suuntaa.

Steve Reichin kotisivut

Steve Reichin esittely Wikipediassa

Steve Reichin teoksia Ratamo-kirjastoissa

Rautalangan värinää : 50 vuotta rautalankamusiikkia Suomessa

The Strangers, The Sounds, The Saints, The Islanders, The Scaffolds, The Esquires, The Avengers, The Lightnings... - siinä murto-osa 1960-luvun alussa Suomessa ensiesiintymisensä tehneitä rautalankayhtyeitä. Taas on aihetta puolivuosisataisjuhliin: 1.10. vietetään suomalaisen rautalankamusiikin syntymän kunniaksi juhlia Helsingin Tavastialla. Ja mukana ovat mm. edellä mainitut The Sounds ja The Scaffolds.

Suomalainen nimitys rautalankamusiikki juontanee juurensa Ruotsista: Juha Vainio suomensi 1964 ruotsalaisen Sören Andersonin kappaleen Sveriges elektriska stråltrådsorkester nimellä Paras rautalankayhtye. Tiettävästi ammattimuusikot myös käyttivät halventavasti kyseistä nimitystä inhoamastaan nuorisomusiikista.

Juuri rautalankamusiikki oli Suomessa ensimmäinen nuorison itsensä omaksuma musiikkityyli, jota esitettiin toisille nuorille. Rock and rollista ja twististä rautalankamusiikki erosi siten, että se oli melodisempaa, ei niin afroamerikkalaista ja pääosin instrumentaalista. Rautalankasoundiin kuului oleellisena myös kaiku. Sähkökitarayhtyeen kokoonpano koostui neljästä muusikosta ja soittimet olivat nykyään niin klassiset: soolo-, komppi- ja bassokitara ja rummut. Monet myös värkkäsivät soittimiaan itse - vaihtelevalla menestyksellä, sähkökitarat kun olivat kalliita siihen aikaan ja halutuimmat merkit vaikeasti saatavia.

Suomessa rautalankamusiikki on ollut elinvoimaista näihin päiviin asti. Perinteisen rautalankamusiikin kultakausi sijoittui vuosiin 1962-1964, mutta alan ammattilaiset ja harrastajat ovat pitäneet lajin elinvoimaisena mm. bändi- ja yhdistystoiminnan avulla. Festareita järjestetään myös ahkeraan. Nykyään rautalankamusiikkia on fuusioitu moneen muuhun populaarimusiikin lajiin kuten iskelmä- ja tanssimusiikkiin, heavy metaliin.

Rautalankaa Suomesta ja muualta Ratamo-kirjastoissa

The Scaffolds -yhtyeen kotisivuilta

Rautalankamusiikin ystävät (RAMY) ry:n kotisivut

Rautalankamusiikki Wikipediassa

Kuninkaan elämä

Michael Heatley & Deke Leonard: Elvis (Gummerus, 2011)

Elviksestä on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan kirjoja toisensa perää. Ja mikäpäs siinä, kyllä hänestä juttua riittää. Toivottavaa tietysti on, että rock and rollin kuningasta kunnioitetaan laadukkailla julkaisuilla, kuten ovat tehneet uusimman Elvis-kirjan tekijät. Koville faneille ei kirjassa uutta tietoa paljoa ole, mutta kaikille Elviksen tekemisistä kiinnostuneille kirjasta löytyy vetävää tekstiä, jossa esitellään asiantuntevan kattavasti herran elämän ja uran vaiheet pimeitäkään puolia ohittamatta. Kokonaiskuvaa elävöittää tärkeimpien tapahtumien tarkka kuvailu ja Elviksen tunteneiden kommentit. Poikkeuksellisen hieno on tekstiä säestävä valokuvavalikoima, joka kertoo elämäntarinaa omalla tavallaan ja antaa näkyvyyttä myös Elviksen läheisille ja yhteistyökumppaneille. Mukana on CD, jolle on valittu tusina Elviksen tunnetuimmista kappaleista.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Tähtisumua

Nyman, Jake: Tähtisumua (Gummerus, 2011)
Musiikkitoimittaja, -arkeologi ja populaarimusiikin popularisoija Jake Nyman jatkaa taaksepäin siitä mistä edellinen kirja Kovan päivän ilta lähti, eli jazzin, swingin, iskelmän, viihde- ja elokuvamusiikin vaiheisiin viime vuosisadan alkupuolelta alkaen.

Kirjassa ei ole varsinaista juonta tai systemaattista esitystä eri musiikinlajien kehityksestä, mutta lukuisat tarinat ja muusikoilta itseltään peräisin olevat anekdootit piirtävät kuin huomaamatta mielenkiintoisen ja tarkan kuvan varhaisemman rytmimusiikin maailmasta. Nimensä kirja on ottanut Hoagy Carmichaelin ikivihreästä Stardust v. 1931. Jake Nyman jos kuka kannattaa ottaa oppaaksi ja seuraksi tutkimusmatkoille kevyen musiikin vaiheisiin!

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Tähtisumua

Bluelight Rockabillies

Bluelight Rockabillies vol. 1-6 (2011)
Kuuden levyn kokoelma sen toisen kotimaisen rockabilly/roots-levy-yhtiön pitkältä taipaleelta 80-luvun puolivälistä eteenpäin. Vakioartistien Rock-Ola, Whistle Bait, Jussi Syren, Hal Peters, Mr. Breathless jne. levyiltä poimittujen näytteiden lisäksi mukana on myös ennenjulkaisemattomia kappaleita ja demoäänityksiä.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa
Bluelight Rockabillies

Ipanapa laulukirja

Ipanapa laulukirja (Paasilinna, 2011)
Suosittu Ipanapa-lastenlevysarja saa nyt jatkoa laulukirjasta, nuottien ja sanojen avulla pääsee kokeilemaan omia versioita mm. sellaisista kappaleista kuin Bändi bändi, Et sä mua määrää, Kuningas Ei, Liikennevalot, Uimaan aamutuimaan tai Ötökän elämää.

Sanat, laulumelodia nuottina, sointumerkit.
Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
Ipanapa laulukirja

Nuotti: 20 Big Chart Hits

20 Big Chart Hits : arranged for piano, voice and guitar. (Wise, 2011)

Kauden 20 hittiä kuten Born This Way / Lady GaGa, So Far Gone / James Blunt, It's OK / Cee-lo Green, Never Say Never / Justin Bieber tai Mr. Medicine / Eliza Doolittle.
Sanat, laulumelodia ja piano/kosketinsoitinsäestys nuottina sekä kitaran sointuotteet.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
20 Big Chart Hits

Death Cab for Cutie - Codes & Keys

Death Cab for Cutie on tehnyt tunnelmaltaan totuttua valoisamman levyn! Codes & Keys on näyttänyt saavan keskivertoarvosteluja, mutta mielestäni kyseessä on vähintään kolmen tähden arvoinen tuotos. Levy on tasavahva - olematta tylsä - ja tarjoaa elektronisempaa menoa kuin bändin aiemmat. Kappaleissa on tuttuja, tarttuvia koukkuja ja osa rakentuu konemaisesta toistosta ja maalailevista melodioista hienosti pikkuhiljaa kerroksittain. Jos on aiemmin yhtään tykännyt niin kannattaa kyllä kokeilla tätäkin yllättävän elämäniloista kokonaisuutta. Jos ei ole niin kannattaa silti, sillä vaikka Codes & Keysin heti tunnistaa Death Cab for Cutien levyksi, se tarjoaa myös hyvin paljon uutta.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Kaksi lensi tuulen mukaan (2011)

Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan kiitelty uutuus tempaisee äänikuvillaan aikamatkalle menneisyyteen. Kuulin kaikuja ainakin 60- ja 70-luvuilta.. Heleää ja tummaa melodisuutta, helmeilevää akustisuutta, hypnoottisia sähkösoundeja, oivaltavia jousia, töriseviä puhaltimia, läkähdyttäviä rytmisoittimia - huh, mitä tykitystä! Ääntänsä Röyhkä on aina osannut käyttää, sekä paperilla että laulaen. Tulkinta on yhtä aikaa pehmeä ja rräyh!, tuttua laiskanraukeaa Lauralle-soundia unohtamatta (tsekkaa Hyvä). Tarjottimella saa myös elämänmakuisia tarinoita, runollisuutta, suoraa puhetta sekä herkkukielikuvia. Mattilan ilmavat sovitukset tukevat kaikessa laulujen tulkintoja ja tunnelmia, heleänkepeästä pop-iskelmästä shamanistiseen manaukseen, aina vaihtoehtohippipilvelle saakka. Kerta kaikkiaan hävyttömän hienoja ja tyylikkäitä biisejä! Kuuntele vaikka Kuuletko ääneni - mikä voimapophelmi siitä kasvaakaan!

Näin musiikkia tehtiin vanhaan hyvään aikaan, himpun verran sotien jälkeen. Hienoa, että eräät viitsivät vieläkin vaivautua. I sincerely tip my hat.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Röyhkä & Mattila - Kaksi lensi tuulen mukaan

Erin: Hunningolla (2011)

Ei kannata jumittua siihen ensimmäisenä soivaan kohubiisiin (Vanha nainen hunningolla), maalaisvaikutteet ja akustiset soittimet pukevat hyvin koko levyä vaikka puhdasta poppia tämä muuten on. Laulu irtoaa vaivatta ja luontevasti, komppi rullailee letkeästi ja kappaleet noudattelevat rentoa linjaa: Popeda, Ootte idioottei tai Ei se siitä. Pääasiassa parisuhteita käsittelevän lyriikan satiiri ja ironia on tosin mukavassa pikku ristiriidassa musiikin kepeyden kanssa, niin kuin pitääkin. 

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Erin - Hunningolla

Jackson: Jon Bon Jovi

Jackson, Laura: Jon Bon Jovi (Minerva, 2011)
John Francis Bongiovi Juniorin ja nimeään kantavan megabändin elämäkerta ilmestyi sopivasti suomeksi ennen Helsingin keikkaa (17.6.2011).

Bon Jovin tarina ei sinänsä olennaisesti poikkea amerikkalaisen rockunelman kaavasta (ensin on vaikeaa, sitten tulee menestystä ja uudestaan vaikeuksia), mutta niin vain ovat hemmot taas tien päällä ja homma toimii!

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
Jackson, Laura: Jon Bon Jovi

erilaisen musiikin valikoima

Tuuleta korviasi erilaisella musiikilla, ostimme Nurmijärven kirjastoon mm. tällaisia mielenkiintoisia ääniä:

Nyman, Michael: A Zed And Two Noughts (1990)
Greenawayn Zoo-elokuvaan sävellettyä musiikkia, Nymanin uusioklassinen rytmikäs tyyli viehättää myös muita kuin perusklassisen ystäviä.

Tormise tuule helinad = Chimes of stormy wind (1999)
Tunti tuulikellojen helinää Viron Saarenmaalla meren rannassa, luonnon omaa rauhoittavaa äänimaailmaa ei voita mikään.

Metropolis (1989)
Ferde Grofén Metropolis-elokuvan innoittama orkesterisävellys, Haydnin trumpettikonserton 3. osa sovitettuna autontorville, Hugo Wolfin Was soll der Zorn, Mein Schatz bigbandille ja jousiorkesterille? Hollantilainen propellipää Willem Breuker on ollut taas vauhdissa, tästä ei osaa sanoa onko tämä klassista, jazzia vai mitä mutta mielenkiintoista joka tapauksessa!

The Residents: Our Finest Flowers (1992)
Amerikkalaisten avantgarderokkareiden 20-vuotisjuhlalevy hieman melakolisissa tunnelmissa.

Clark, Anne: Wordprocessing (1997)
Hyvin brittiläistä kantaaottavaa teknomusiikkia Anne Clarkin toimesta ja remiksattuna.

Durutti Column: Dry (1991)
Kokoelma ennenjulkaisematonta materiaalia Vini Reillyn arkistoista 1980-luvulta, kokeellisen rockmusiikin alle tämä taitaa mennä mutta kyse on silti hyvin melodisesta kokeilusta. Kitaristina Vini Reilly kulkee taatusti omia polkujaan.






Kaikki Ratamo-kirjastojen toukokuun 2011 uutuuslevyt: Uudet CD-levyt toukokuu 2011

Paradise Oskar

Euroviisuissa kävi nyt sitten miten kävi, mutta Paradise Oskarin vetovoima tuskin jää pelkän damdamin ja viisuhuuman varaan. Ensilevy lienee näihin aikoihin jo ilmestynyt ja pian saat sen myös lähikirjastostasi: Sunday Songs on tilattu ainakin kolmeen Ratamo-kirjastoon.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
Paradise Oskar: Sunday Songs

Pari big band -levyä

Bohuslän Big Band: Don't Fence Me In (2011)
Modern Big Bands - the birth of the modern big band (2006)
Big band -jazzia ei ole vielä kuopattu, vaikka suurimman suosion ajat ovat jo takanapäin. Bohuslänin Big Band teetti Colin Townsilta uusia sovituksia Cole Porterin ikivihreistä ja äänitti niitä levyllisen kuulijoiden iloksi, melodiat ja teemat tunnistaa helposti mutta taustat ovat jo sen verran modernit että 1940-luvulla moinen harmonian ja rytmin käsittely ei olisi ollut ainakaan tanssijoiden mieleen. Pasunisti Nils Landgrenin liidaama Bohuslän BB näyttää siis miten Cole Porter ja jazzorkesteri voi soida modernisti ja silti perinteitä kunnioittaen.

Toinen levy valottaa nykyaikaisen big bandin soinnin syntyä, kun orkestereiden
soittajien määrää alettiin kasvattaa voimakkaamman äänen ja massiivisemman soundin aikaansaamiseksi. Moderni -sana tarkoittaa tässä juuri eroa aikaisempiin ja "kurittomampiin" dixieland-orkestereihin, musiikki itse on sitä perinteisistä perinteisintä big band -jazzia juuri sellaisena kuin suuri yleisö sen halusi. Äänitykset ovat vuosilta 1945-1949 ja esiintyjäkaarti parasta A-listaa: mm. Dizzy Gillespie, Gene Krupa, Woody Herman, Stan Kenton, Count Basie, Benny Goodman ja tietenkin Duke Ellington.


Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
Don't Fence Me In
Modern Big Bands

Spotify:
Don't Fence Me In

Merirosvokiertue Nurmijärven kirjastoissa

Kirjaston omat merenkävijät Jack & Esmeralda esittävät Lastenlauluja seitsemältä mereltä ...ja vähän maaltakin.
Esitykset:
28.4. Klaukkalan kirjasto klo 18 (lisäksi vinkkejä merirosvokirjoista)
3.5. Rajamäen kirjasto klo 18
10.5. Nurmijärven kirjasto klo 18
Esitys kestää n. 30 min. Vapaa pääsy!
Tervetuloa mukaan lapset ja lapsenmieliset, maakravut ja seilorit!
http://www.nurmijarvi.fi/tapahtumat/1098/jack_esmeralda_merirosvokiertueella

Liukkaita säveliä

Kirjastosta kysytään aina välillä musiikkia taitoluistelukoreografiaan. Nyt Hyvinkään kirjaston sivuilla on pieni luettelo avuksi jääprinsessoille ja -prinsseille sekä heidän vanhemmilleen.

Musiikkia taitoluistelukoreografiaan

100 VUOTTA SYNTYMÄSTÄ : A. AIMO

Automaalari Aimo Andersson ei ehkä herätä monessakaan nykyihmisessä minkäänlaisia mielleyhtymiä. Iskelmälaulaja A. Aimo sentään voi vanhemmassa ikäpolvessa jo kirvoittaa muistoja. Huhtikuun 16:na vuonna 1911 syntynyt Aimo Andersson oli 1930- ja 1940-luvun suosituimpia laulusolisteja mm. tunnetun Dallapé-orkesterin riveissä. Ennen vuonna 1963 tapahtunutta varhaista kuolemaansa hän ehti levyttää yli 300 laulua, joista tunnetuimpia lienevät Arpiset haavat, Aamu Airistolla, Elämää juoksuhaudoissa, Sinitaivas ja Yölintu. Aimon tulkintoja väritti hienostunut herkkyys tunnelmallisissa sävelmissä.

A. Aimon levytyksiä Ratamo-kirjastossa

A. Aimo Pomus.netin tietokannassa

Intervalli 1/2011

Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen maksuttoman verkkolehden Intervallin vuoden 2011 ensimmäinen numero on ilmestynyt. Uusimmassa lehdessä on asiaa mm. musiikin kokoelmatyöstä kirjastoissa ja Spotifyn vaikutuksista musiikkikirjastojen toimintaan. Lehdessä esitellään myös koekäytössä olevaa uutta Pinkka-palvelua, joka yhdistää musiikkikirjastojen kokoelmatietoja verkon muihin musiikki- ja yhteisöpalveluihin.

Lehti on PDF-muodossa, voit ladata ja lukea sen suoraan tästä:
Intervalli 1/2011

Vanhemmat Intervallin numerot löydät tästä:
Intervalli 2006-

Schubert, baby!

Schubert, Franz (1797-1828): Lieder (21 CD)
Dietrich Fischer-Dieskau, Gerald Moore
Baritoni Dietrich Fischer-Dieskaun 85-vuotispäivää 2010 juhlistettiin Deutsche Grammophonilla Schubertin Lieder-boxin muodossa. Kepeät 21 cd-levyä sisältävä julkaisu käsittää laulukokoelmat Die Schöne Müllerin, Winterreise ja Schwanengesang. Alkuperäiset äänitykset pianisti Gerald Mooren säestyksellä tapahtuivat Berliinin UFA-äänistudiolla vuosina 1966-1972.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Kraftwerk - Music non-stop

Kuva: BTJ

Albiez, Sean: Kraftwerk : Music Non-Stop (Continuum, 2011)
Teknon esi-isiksikin tunnustettu saksalainen popryhmä sai takavuosina hieman aiheettakin hankalan yhtyeen maineen mitä haastatteluihin ja pr-toimintaan tulee, mutta viimeisimpien haastattelujen valossa kyse oli lähinnä vahingosta: päämäärälleen omistautuneilta musiikkiteknikoilta ei vain riittänyt aikaa heidän mielestään hiukan toisarvoiseen toimintaan.

Tästäkin syystä varsinaiset Kraftwerk-historiikit ovat harvassa ja ensi käden tiedoista kootut kirjat vielä harvinaisempia. Vasta ilmestynyt kirja Kraftwerk - Music Non-Stop ei elämäkerran puutetta varsinaisesti paikkaa sekään, mutta nyt on sentään viimeisimmät alan tutkimukset koottu kirjan kansien väliin.

Kraftwerkin jälleen aktivoiduttua on sopiva hetki päivittää tiedot ajan tasalle, tuore esseekokoelma valottaa yhtyeen musiikkia, taidekäsitystä ja vaikutusta kokonaisten popmusiikin alalajien syntyyn monelta kantilta ja kuivakkaan akateeminen yleisote sopii kohteeseensa kuin sähköpistoke töpseliin. Kotimaista asiantuntemusta edustaa kirjassa Turun Yliopiston dosentin Pertti Grönholmin kirjoitus Kraftwerk - The Decline of the Pop Star.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Pimeydestä valoon : valikoima pääsiäismusiikkia

Pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein vuotuisjuhla, joten on selvää, että lukuisat länsimaiset kirkkomusiikin mestarit ovat säveltäneet vuosisatojen kuluessa runsaasti musiikkia juhlan tiimoilta. Pääsiäistä edeltää hiljainen viikko eli suuri viikko eli piinaviikko, jonka liturgiaan kuuluu katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa ns. tenebrae-palvelus (lat. varjot, pimeys). Osa palveluksen teksteistä perustuu Jeremiaan valitusvirsiin. Niitä ovatkin tulkinneet esim. Palestrina, Tallis, Lasso, Charpentier. Palveluksen responsorioita ovat säveltäneet mm. Lasso, Gesualdo, Victoria ja Zelenka.

Passio-, Regina coeli-, ja Stabat mater -nimiset sävellykset ovat ehkä tutuimpia pääsiäisajan teoksia. Passio (lat. kärsimys) on sävellysmuoto, jossa kuvataan Jeesuksen kärsimyksiä jonkin evankelistan tekstin mukaan. Regina caeli tai Regina coeli (lat. Taivaan kuningatar) on Maria-laulu, jota lauletaan katolisessa kirkossa pääsiäisaikana. Stabat mater -tekstissä kerrotaan Marian, Jeesuksen äidin, surusta ristin juurella.

Pääsiäisajan musiikista ei myöskään puutu oratorioita, messuja, sinfonioita, urkuteoksia yms., joissa Kristuksen kärsimys vaihtuu ylösnousemuksen riemuun ja kirkkauteen.

Kevyempää, ei-kirkollista pääsiäismusiikkia on julkaistu melkeinpä vain lapsille.

Pääsiäisajan musiikkia Ratamo-kirjastoissa

Tampereen kaupunginkirjaston valikoimaluettelo

Kuule Kevät! - musiikkipäivät Nurmijärvellä

Nurmijärven Musiikkipäivistä saadaan ennakkomaistiaisia kirjastoissa, kun Musiikkipäivien taiteilijat esiintyvät Klaukkalan kirjaston ja pääkirjaston vapaamuotoisissa konserteissa huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

Lue juttu Nurmijärven Uutisten sivuilta:
Musiikki jalkautuu kirjastoihin

Kuule Kevät! Musiikkipäivät Nurmijärvellä 8.-10.4.2011: Tapahtuman omat sivut

Carolan syntymästä 70 vuotta

1960-luvulla uransa aloittanut Carola Standertskjöld (1941-1997)oli monialainen ja tyylikäs laulaja, joka oli kotonaan niin iskelmien, kansanlaulujen kuin jazzinkin parissa.

Hänen syntymäpäivänsä kunniaksi julkaistaan huhtikuun alkupuolella 8 cd-levyn ja kirjan sisältämä boksi: Rakkauden jälkeen : kaikki levytykset ja arkistojen aarteita 1963-1988. Kansiossa on myös 72 ennen julkaisematonta kappaletta.

Carolan levyjen saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Carolan elämäkerran saatavuus Ratamo-kirjastoista

Lue tietoisku Carolasta Yle.fi:n sivuilta

Romain Virgo - Romain Virgo

Romain Virgon debyyttilevy on jännittävä reggae-albumi. Sen lisäksi, että siltä löytyy hyviä kappaleita, se toimii melko kattavana läpileikkauksena nykyreggaen tilaan. Samalta levyltä löytyy sekä tyylillisesti vanhaa että modernimpaa, kanyewestmäistä äänimaailmaa ja kappaleiden aihealueet liikkuvat hitaista ja hempeilevistä rakkaudentunnustuksista politiikkaan. Yllättävin hetki koetaan levyn lopussa, josta löytyy latinohenkinen duetto I'm Doing Good. Omasta mielestäni Virgo on parhaimmillaan nopeammissa kappaleissa kuten No Money, Who Feels It Knows It tai As the Money Done. Yksi tulevan kesän levyjä, ehdottomasti!

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo: Maan näkyjä

Kuva: BTJ

Taannoin mietimme pitäisikö vinyylejä alkaa hankkimaan taas uudestaan kirjaston kokoelmiin, mutta nyt ei tarvinnut asiaa edes pohtia kun Joose Keskitalon uusin CD on saatavana vain tupla-LP:n oheismateriaalina. Itse varsinaisesta sisällöstä kirjastonsetä toteaa diplomaattisesti Cartier-Bressonia mukaillen että soittotaito on porvarillinen konsepti, mutta ilmaisuvoimaa ei käy kiistäminen ja pinnan alla Keskitalon musiikissa on reilusti enemmän ideaa kuin päältä silpaisten luulisi.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Hiottua metallia

Tukholmalaisen Seventh Wonderin neljäs albumi The Great Escape on tyylipuhdasta modernia progressivista metallia 80-lukulaisin maustein. Lajityyppiuskollisesti bändi ei arkaile esitellä runsaita taitojaan. Soitanta ei kumminkaan mene pelkäksi vauhtikikkailuksi ja levytilan täytteeksi, vaan bändiltä on löytynyt nopeuden ja tarkkuuden lisäksi musiikillisia ideoita ja vaihtelevia biisinosia niin, että mielekästä kuunneltavaa metallin ystäville riittää. Lisäksi korvakarkkia tarjoaa viimeisen päälle huoliteltu ja kiillotettu saundimaailma. Kasaritunnelmia biiseihin tuovat lauluosuudet, joita paikoin vedetään mitään häpeilemättä kuin tukkahevin kulta-aikoina konsanaan.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Uudistettu SuomiJazz.com avattu

Suomalaiseen jazzmaailmaan keskittyvä verkkosivusto Suomijazz.com on ollut pienellä tauolla mutta avautunut nyt uudessa iskussa. Sivuilta löytyy kunnioitettava määrä uutisia ja arvosteluja sekä tietoa keikoista ja artisteista.

Home Junior: Simians & Pies

Jyväskyläläinen, Suomen Green Dayksikin tituleerattu punk-trio Home Junior on saattanut korviimme kolmannen pitkäsoittonsa Simians & Pies. Railakasta ja energistä punkpoppia helisyttävät nuorukaiset potkaisevat ilmoille hienosti toimivan äänikokonaisuuden. Instrumentit ja tyylilaji tuntuvat olevan napakasti hallinnassa, sekä soitannollisesti että asenteen puolesta. Ja draivi on mahtava!

Levy ei kuitenkaan ole pelkkää punkpaahtoa alusta loppuun, vaan sekaan mahtuu myös muutama rauhallisempi pala. Jopa yllättävä, kaunis rakkauslaulu pelkistetyllä pianosäestyksellä! Hattu nousee biisien melodisuudesta ja lyriikoissakin on kiinnostavaa monipuolisuutta sekä jännittäviä rytmijakoja. Lisäksi on ehdottoman positiivista, että laulusolistin ääni on paitsi toimiva, myös selkeä, ajoittain varsin hengästyttäväksikin intoutuvasta irrottelusta huolimatta. Erityisesti plussapalloja ropisee hyvästä ääntämyksestä, Engelska on komeasti kohdillaan. Eniten kuitenkin ihastuttaa kolmikon iso sointi ja soundien rikkaus; biiseistä löytyy paljon enemmän kuin ne leimalliset kolme sointua. Mutta toki tämän platan -ja bändin- tahdissa on mukava pogotakin :)

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Home Junior Spotifyssä:
Christine's Road (2009)

Valikoimaluettelo surumusiikista

Hyvinkään kirjasto julkaisi valikoimaluettelon surumusiikista.

Musiikki on osa surun seremoniaa: hautajaistilaisuudessa lauletut virret ja muu musiikki antavat surulle purkautumistien. Musiikki voi auttaa surevaa ihmistä myös muulla tavoin. Surullinen musiikki laukaisee rauhoittavan ja lohduttavan prolaktiinihormonin tuotannon. Psykologiselta kannalta surullinen musiikki lohduttaa, koska se yhdistää surevan muihin saman tunteen kokeneisiin ihmisiin. Monet tuntevatkin saavansa lohdutusta surullisen musiikin kuuntelusta ja pystyvänsä säätelemään ahdistavia tunteitaan musiikin kautta.

Kirjasto tarjoaa laajan valikoiman musiikkia, josta voit löytää lohdutusta. Valikoimaluettelossa on useimmissa tapauksessa linkki Youtubeen, jotta voit saada käsityksen kappaleesta. Linkistä Ratamo-tietokantaan voit tarkistaa teoksen saatavuuden.

gregg allman: low country blues

Kuva: Rolling Stone

Gregg Allman: Low country blues (Rounder, 2011)

Allman Brothers Bandin veljeksistä nuorempi ja se urkuri-laulaja on aina kuulostanut vanhalta bluesukolta, eikä uusin soololevy muuta asiaa vaan pikemminkin vahvistaa asian lopullisesti (kohta se näyttääkin jo vanhalta bluesukolta).

Tyylilaji on perinteisen oloinen kaupungin ja maaseudun väliä seilaava blues ja levy on asialinjalla alusta loppuun, studiobändiin mukaan värvätyt Doyle Bramhall II ja Dr.John soittavat hienosti, mutta ei sillä tavalla "katsokaa kun mä soitan komeasti" vaan "kuunnelkaa kuinka Gregg laulaa komeasti". Muutamalla biisillä mukaan tuleva torvisektio keventää yleisraskasta soundia, mutta varsinaisesti hilpeää uptempo-kamaa ei tällä levyllä kuulla lainkaan.

Väkevää ja tummansakeaa kuin Mississippin muta, ei ole bluesilla mitään hätää tämän vuosisadan alun kymmenluvullakaan jos se on Gregg Allmanista kiinni.

Spotify: Low Country Blues
MusaRatamo: Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Marko Tikka & Toivo Tamminen: Tanssiorkesteri Dallapé

Kuva: Dallape.fi

Dosentti Marko Tikan ja musiikkiasiantuntija Toivo Tammisen historiikki Dallapé-orkesterista alaotsikolla "Suomijatsin legenda 1925-2010" (SKS, 2011) ei ole ensimmäinen kirja yhtyeestä, mutta varmasti perusteellisin. Martti Jäppilän 1925 perustama tanssiorkesteri on olennainen osa suomalaisen kevyen musiikin historiaa ja juuri Dallapé soitti uusimmat kansainväliset virtaukset usein ensimmäisenä täkäläiselle yleisölle. Historiallinen ja maamme eturivin artistit solisteinaan esitellyt yhtye toimii taas nykyäänkin pienen tauon jälkeen, ja viimeisinkin kokoonpano on ehtinyt mukaan tähän kirjaan.
Katso tekijöiden haastattelu Kirjastokaistalla!
Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Kuva: BTJ

Africa : 50 years of music - 1960-2010 (Discograph, 2010)
Muhkea 18 cd-levyn paketti esittelee afrikkalaisen etnopohjaisen popmusiikin kehityksen 60-luvulta alkaen, suurimpien nimien kuten Ali Farka Toure, Angelique Kidjo, Youssou N'Dour tai Cesaria Evora lisäksi maantieteellisesti jaotelluista kokonaisuuksista löytyy myös meilläpäin tuntemattomampia suuruuksia. Suosittelemme!
Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
http://bit.ly/hahxpo

Rillumarein ruhtinas Esa Pakarinen

Rehevä kansantaiteilija, muusikko, näyttelijä Esa Pakarinen syntyi 100 vuotta sitten Rääkkylässä helmikuun yhdeksäntenä päivänä.

Hän esiintyi yli 20 elokuvassa ja on nykypäivänkin lapsille ja lapsenmielisille tuttu Pekka Puupää -elokuvien Pekka. 1950-luvun rillumarei -elokuvissa yhdessä Reino Helismaan ja Jorma Ikävalkon kanssa hän järkytti taidepiirejä kansanomaisella ronskilla huumorilla ja otteella. Aikanaan näitä elokuvia pidettiin kulttuuripiireissä törkynä ja ala-arvoisena roskana.

Muusikkona Pakarinen aloitti viihdyttämisen vuonna 1929 ja jatkoi kuolemaansa asti vuoteen 1989. Eläessään Pakariselta syntyi yli 200 levytettyä kappaletta, jotka nyt on koottu 10 CD-levyä käsittäväksi boksiksi hänen juhlavuotensa kunniaksi. Kokoelma tulee tarpeeseen, sillä Esa Pakarisen tuotantoa on viime vuosina ollut heikosti saatavilla.

Pakarinen, Esa: Meiltähän tämä käy! : kaikki levytykset 1951-1988

Esa Pakarisen tuotantoa Ratamo-kirjastoissa

Esa Pakarisen muusikkotiedot Pomuksessa

Esa Pakarinen 100 vuotta

Jussi Björlingin syntymästä 100 vuotta

Ruotsalaistenori Johan Jonatan ”Jussi” Björlingiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista oopperalaulajista maailmassa, ja jos se tuntuu liioittelulta, niin hänet täytyy tunnustaa ainakin Pohjoismaiden ykköseksi.

Björling syntyi helmikuussa 1911 ja kuoli sydänkohtaukseen 49-vuotiaana vuonna 1960. Hänen kerrotaan aloittaneen esiintyvänä laulajana jo neljävuotiaana ja oli sitä viimepäiviinsä, joten lyhyeksi jääneestä elämästä huolimatta laulu-uralle ehti tulla mittaa. Laulutaitoihin Jussin ja hänen molemmat veljensä vihki oma laulunopettajana työskennellyt isä. Jussi-taiteilijanimen hän sai suomenruotsalaiselta isänäidiltään. Nuoruuden oopperalauluopinnot olivat niin menestyksekkäät, että Björling alkoi saada merkittäviä osia ja karttuvaa mainetta jo parikymppisenä. 40-luvun loppupuolella Björling oli huipulla ja hän hallitsi samaan aikaan sujuvasti 28 tenoriroolia. Kaikkiaan hän esiintyi elämänsä aikana 54 roolissa.

Björlingin uraa ja ihmissuhteita hankaloitti hänen omapäinen persoonallisuutensa, joka ajoi hänet riitoihin työtovereidensa ja läheistensä kanssa. Mutta varsinaiseksi kohtaloksi hänelle koitui juoppous. Koko aikuiselämää hallinnut alkoholismi paheni 50-luvulla, jolloin lopulta kuolemaan johtanut ryyppääminen alkoi enenevästi vaikuttaa työntekoon. Tosin Björling yritti turhankin tunnollisesti hoitaa esiintymisensä loppuun asti. Hän sai ensimmäisen sydänkohtauksensa La Bohemen -esityspäivänä Lontoon Covent Gardenissa, mutta nousi silti omasta halustaan lavalle hoitamaan osansa. Kuolema otti lopullisen voiton puolisen vuotta myöhemmin.

Björlingin laulua on kehuttu muun muassa sointuvaksi, puhtaaksi, tyylitajuiseksi, täsmälliseksi, hyvin ilmaisuvoimaiseksi ja suurenmoisen kauniiksi. Björlingin esittämiä oopperaohjelmistoja, operetteja, kansanlauluja ja kevyempiäkin melodioita on mahdollista kuulla suurella määrällä tallenteita, joiden äänitystekninen laatu on valitettavan vaihteleva. Suomessa hänen todennäköisesti kuuluisin levytyksensä on joululaulu O helga natt (1959).

Jussi Björlingin tulkintoja Ratamo-kirjastojen kokoelmissa

Kirjallisuutta Jussi Björlingistä

Jussi Björling Society-USA:n verkkosivut

Hyvinkääläisen musiikin galleria

...on julkaistu! Tästä pääset galleriaan!

Elämänvoimaa musiikista-työpaja 12.2.

Hyvinkäällä järjestetään viimeinen Elämänvoimaa musiikista -työpaja lauantaina 12.2. klo 12-14.

Voit ilmoittautua ennakkoon tällä lomakkeella, tai tulla suoraan paikan päälle!

Elämänvoimaa musiikista -musiikki itsehoidollisena välineenä on musiikkiterapeutti Kirsi Tuomen vetämä työpaja, joka on tarkoitettu kaikille omasta henkisestä hyvinvoinnistaan huolehtiville.

Luennolla käydään läpi musiikin merkitystä ihmiselle elämänkaaren eri vaiheissa sekä pohditaan musiikin erilaisia terapeuttisia ja itsehoidollisia vaikutuksia. Teoreettisen pohdinnan lisäksi tehdään joitain käytännön harjoituksia. Musiikin harrastuneisuutta, laulu- tai soittotaitoa ei tarvita, harjoitukset tehdään kuuntelemalla.

Tervetuloa!

Kiellettyä musiikkia

Listen to the banned (2010)

Freemuse – The World Forum on Music and Censorship on kansainvälinen organisaatio, jonka tavoitteina ovat musiikintekijöiden ilmaisuvapauden edistäminen. Järjestö tiedottaa ilmaisuvapauden loukkauksista, vastustaa sensuuria ja tukee vallanpitäjien hampaisiin joutuneita musiikintekijöitä.

Järjestö on hiljattain julkaissut albumin Listen to the banned, johon on koottu soittokieltolistoille joutuneiden ja muutenkin vainottujen tekijöiden kappaleita Iranista, Afganistanista, Kamerunista, Libanonista, Zimbabwesta, Norsunluurannikolta, Sudanista, Palestiinasta, Kiinasta, Turkista, Länsi-Saharasta ja Pakistanista. Levylle valittu musiikki on kielletty lähinnä yhteiskunnallisen kritiikin vuoksi, joten kappaleista ei kannata etsiä räävittömyyksiä ja joissain maailmankolkissa ”siveyttä loukkaavaksi" luokiteltavaa aineistoa (myös muun muassa Eminem ja Madonna kuuluvat Freemusen kaltoin kohdeltujen muusikkojen listoille).

Artistit ja heidän työnsä on esitelty levyn tekstiliitteessä, mutta valitettavasti kappaleiden sanat puuttuvat. Tosin esiintyjät edustavat sen verran montaa kielialuetta, että kaikkien kappaleiden sanoma ei painettunakaan normaalikielitaitoiselle aukeaisi. Englanninkieliset käännökset olisivat olleet paikallaan. Mutta, vaikka paljon meneekin ohi, tällaista maailmanmusiikkikokoelmaa kuunnellessa on kiva ajatella, kuinka kappaleet ovat ruostetta sortokoneistoissa, ja kuinka musiikki voi saada tyrannit ja poliittiset pahikset tutisemaan pelosta ja ärtymyksestä – ja levittämään ikeenalaisille uskoa paremmasta.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Freemuse-organisaation verkkosivut

Sähkökitaran rakennusopas

Kuva: Korpi Kustannus

Sähkökitaran rakentaminen (Korpi Kustannus, 2011) 229 s., kuv.
Muistatte varmaan taannoiset sähkökitaroiden työpiirustukset? No, nyt tarjoamme kirjaa joka opastaa seikkaperäisesti miten niitä piirustuksia käytetään. Esimerkkikitarana rakennetaan Telecaster-tyyppinen keppi, joka onkin hyvä perusmalli ensimmäiseksi kitaraprojektiksi. Korkealaatuinen kuvitus ja yksityiskohtainen teksti takaavat että homma ei kaadu ainakaan ohjeiden puutteeseen. Erinomainen käsikirja kaikille sähkökitaratekniikasta kiinnostuneille!
Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa: http://bit.ly/hmqIOA
Kustantajan sivut: http://www.korpi-instruments.com/tuotteet_kirja.html

Hyvinkäälle Inferno

Hyvinkään musiikkilehtivalikoima täydentyi vuoden alusta raskaan rockin erikoislehti Infernolla. Katso myös mitä muuta luettavaa musiikkiosasto tarjoaa!

Konsolipelejä!

Hyvinkään kirjaston musiikkiosastolle on hankittu kolme kappaletta konsolipelejä lainattaviksi: U-Sing 2 (Nintendo Wii), Guitar Hero 3 - Legends of Rock (PS2) ja Guitar Hero - Warriors of Rock Superbundle (XBOX360).

Pari uutta nuottia

Berlin, Irving: Irving Berlin favorites - 10 classic tunes (Hal Leonard, 2008)
Mukana kappaleet All alone, Easter parade, Heat wave, I got the sun in the morning, I'm putting all my eggs in one basket, Isn't this a lovely day, Puttin' on the Ritz, Say it isn't so, Soft lights and sweet music, The song is ended. Jazz play-along -sarjaa eli nuotit C, Bb ja Eb-vireisille soittimille, liitelevyllä split track -mahdollisuus.
Saatavuus Ratamo-verkkokirjastossa: http://bit.ly/fRkSxy

21 Chart Hits (Wise, 2010)
Sis.mm. California Gurls / Katy Perry; OMG / Usher; Pack Up / Eliza Doolittle; Airplanes / B.o.B.; Telephone / Lady GaGa; ja Love the way you lie / Eminem.
Laulumelodia nuottina, sanat, pianosäestys, kitaran sointumerkit  ja -otteet.
Saatavuus Ratamo-verkkokirjastossa: http://bit.ly/hAR5vW

Musanäyttely Klaukkalassa - näyttelyteksti

The Beatles ja esikuvat
Musiikkinäyttely, tammikuu 2011
Klaukkalan kirjasto
Koonnut: Eeva-Liisa Koski

Länsimaisen populaarimusiikin historian kenties suosituin bändi, Liverpoolin 'loistava nelikko' The Beatles, on yhtä ajankohtainen kuin konsanaan 60-luvulla. Tuotantoa julkaistaan uudelleen tasaisin väliajoin ja yhtyeen jäseniä -sekä pilven reunan jamibändissä jo soittavia, että jäljellä olevia- muistetaan mediassa maailmanlaajuisesti. RockBand -formaatti juhli Beatlesillä viime vuonna, I-Tuneskin sai hiljattain viimein luvan lisätä Beatlesmusiikin katalookiinsa ja Spotifytä odotellaan.. Yhtyeen sävellyksiä näyttää olevan vaikea unohtaa. Päinvastoin, ne valloittavat uusia kuulijoita yhä uudelleen ja uudelleen. Mikäpä klassikot kuoppaisi!

Tammikuisen musiikkinäyttelymme kyytipojaksi, seuraavassa hipaisu Beatlehistoriaa sekä katsaus yhtyeen musiikillisille juurille, heidän omiin esikuviinsa ja innoittajiinsa.


Amerikanlaivojen tuliaisia – uutta musiikkia

Toisen maailmansodan jälkeinen Liverpool ei kenties ollut niitä helpoimpia paikkoja varttua teini-ikäiseksi. Vilkkaan satamansa vuoksi kaupunki oli kärsinyt raskaasti Luftwaffen pommituksissa ja toipuminen kävi hitaasti. Ihmisiä ajoi kuitenkin eteenpäin jälleenrakentamisen into sekä helpotus ja ilo selviytymisestä. Kun vielä kaupungin elämänlanka, satama, ja sen liikenne sekä kauppa alkoivat hiljalleen elpyä, oli kaupunkilaisillakin jälleen hieman helpompi hengittää.

Ankeisiin aikoihin saatiin apua ison veden takaa, Amerikasta, ns. Marshall -avustuskampanjan myötä. Tuontitavarana tuli kipeästi kaivattujen kulutustavaroiden ohella myös viihdettä; elokuvia ja musiikkia. Kauppalaivat uudesta maailmasta kulkivat lyhintä reittiä ensin Liverpooliin, sitten alas etelän satamakaupunkeihin. Musiikista innostuneille nuorukaisille, kuten tulevat Beatlet -John, Paul, George ja Ringo- olivat, Liverpool oli juuri oikea paikka varttua, ellei sitten sattunut asumaan Lontoossa. Ameriikanlaivoilla seilaavat merimiehet (joita kaupunkilaiset leikkisästi kutsuivat Cunardin jenkeiksi suuren laivayhtiön mukaan) toivat kotisatamaansa matkoillaan kuulemaansa suosittua musiikkia; jazzia, bluesia, kantria sekä uusinta villitystä, rock and rollia. Levyt levisivät nopeasti innostuneissa käsissä. Joskus joku onnekas saattoi saada nuottejakin. Enimmäkseen kuitenkin uusi jännittävä musiikki opeteltiin korvakuulolta levyiltä tai niistä harvoista radio-ohjelmista, joihin kappale tai pari nuorisomusiikkia oli eksynyt.


Perustetaan bändi – kaikki saavat soittaa

Musiikin kuuntelukokemuksen jalostamisessa soittokokemukseksi innoitti 1950-luvun loppupuolella (1956-57) Britannian ylitse pyyhkäissyt ns. skifflemusiikin aalto harjallaan etunenässä kitaristi/banjonsoittaja/laulaja Lonnie Donegan. Hän soitti kitaraa ja banjoa perinteistä New Orleans -jazzia esittäneessä Ken Colyer's Jazzmen -kombossa. Keikkasettien väliajoilla Donegan ja pari bändikaveriaan viihdyttivät yleisöä hieman nopeutettuilla vanhoilla amerikkalaisilla blues- ja kantrikappaleilla. Tätä energistä ja vauhdikasta tyyliä alettiin kutsua skiffleksi, sen 1930-luvulla Amerikassa vaikuttaneen esikuvan mukaan. Eräästä tällaisesta keikkasettien täytebiisistä, amerikkalaisen folkblueslegenda Huddie (Leadbelly) Leadbetterin junalaulusta Rock Island Line tuli levytettynä yllättäen suuri hitti Doneganin ja kumppaneiden käsittelyssä.

Skiffle voidaan määritellä folkmusiikin alalajiksi, jossa on piirteitä myös bluesista ja jazzista. Olennaista on, että soittimet ovat halpoja, usein itse rakennettuja ja helposti saatavia, periaatteella 'kaikki kelpaa mistä ääntä lähtee'. Tyypillisiä kotikutoisia skifflesoittimia ovat esim. pesulauta (lyömäsoitin), luudanvarsi, puinen laatikko ja pala narua (basso), kampa ja paperia (kazoo-pilli), laatikot, matkalaukut, ruukut ja lusikat (lyömäsoittimia). Usein skifflebändin tarvitsi vain investoida kitaraan tai banjoon ja soitinarsenaali oli kasassa. Soittotaidolla tai kokemuksella, saati sitten musiikillisella koulutuksella, ei ollut niin väliä, vaan kuka tahansa saattoi yrittää. Innokkaita skifflekokoonpanoja alkoikin ilmaantua kautta maan, Liverpoolissakin lähes joka kadunkulmaan.

John Lennon oli saanut syntymäpäivälahjaksi kitaran ja ilmoittautui itseoikeutetusti perustamansa skifflebändin johtohahmoksi. Bändi kantoi nimeä The Quarrymen, Johnin käymän poikakoulun (The Quarry Bank High School for Boys) mukaan. Pian miehistöön kutsuttiin myös naapurikylän poika Paul McCartney, joka paitsi omisti kitaran, osasi myös virittää sen! Olennainen taito muusikkopiireissä jo tuolloin. Paul osasi myös soittaa ja laulaa Eddie Cochranin tuoreen hitin Twenty Flight Rock (1956, elokuvassa The Girl Can't Help It) ja oli säveltänyt itse kappaleita. Hän oli siis tärkeä vahvistus bändiin, jonka John oli päättänyt viedä pitkälle... Ensin tarvittiin kuitenkin paljon treeniä ja hyviä esikuvia.


Let's rock!  - Viisi tärkeintä rokkariesikuvaa

Elvis Presleyn hitti Heartbreak Hotel jysähti nuorison tajuntaan vuonna 1956. Kolauksen merkittävyyden saattaa ymmärtää tilanteessa jossa nuorisomusiikki oli sitä ennen ollut lähinnä sievistelevää, hajutonta ja mautonta vanhempien hyväksymää teinipoppia. Nyt tuli nuori, raisu ja rasvatukkainen rokkari joka raastoi sydämensä levylle, lauloi kuin hurmiossa ja päällepäätteeksi kuulemma vatkasi lanteitaankin peräti hekumallisesti. Vanhemmat paheksuivat ja nuoret ottivat tietysti heti omakseen. Elviksessä ruumiillistui nuoren valkoisen sukupolven kapina ja hänen vaikutuksensa oli maailmanlaajuinen. “Ennen Elvistä ei ollut mitään”, julisti John Lennonkin.

Musiikillisesti Elviksen on sanottu olleen laulaja, joka antoi kasvot Amerikan valkoisen ja mustan väestön musiikkiperinteet ts. yhtäältä kantri, hillbilly ja bluegrass -vaikutteet ja toisaalta blues- ja gospelmusiikin yhdistävälle musiikkityylille. Tätä uudenlaista musiikkia alettiin kutsua rock and rolliksi. Elvis ei toki ollut ainoa tyylisuunnan edustaja, vaikkakin monelle se suurin ja kaunein.

Elviksen vaikutus Beatleseihin lienee lähinnä epäsuora, varsinaista musiikillista vaikutusta on vaikea osoittaa. Kiistatta voidaan kuitenkin todeta kaikkien Beatlejen pitäneen Elviksen musiikista (varsinkin alkuvuosien rokeista) ja nimenneen hänet yhdeksi esikuvistaan. Bändi soitti varhaisilla keikoillaan Elviksen pienempiä hittejä mm. That's Alright, Mama ja I Forgot to Remember to Forget – kenties viisaasti, sillä olihan mallia vaikea ylittää. Elvis viitoitti tietä myös suosiollaan. Kukaan muu ei ennen häntä ollut saavuttanut niin suurta ja laajaa suosiota, eikä kukaan saavuttaisikaan, ennen Beatlesiä.  1950-luvun Liverpoolissa oli kuitenkin tärkeää ja ehdottoman coolia yrittää näyttää Elvikseltä, kuulua bändiin ja laulaa rokkia. Bändiin kuuluminen merkitsi sitäpaitsi suosiota; sai tyttöjä, rahaa ja pääsi paikkoihin. Mitäpä muuta nuoret rokkarinalut olisivat voineet toivoakaan!

The Quarrymenin liepeillä oli kierrellyt nuori kitaristi, George Harrison, kärkkyen paikkaa bändissä. Lennon epäröi, poika näytti aivan pennulta, mutta osasi kieltämättä soittaa. Soitti Raunchyä (Bill Justisin instrumentaalihitti vuodelta 1957) aina pyydettäessä. Georgen sitkeä yritys palkittiin maaliskuussa 1958 ja bändi sai uuden kitaristin. George oli nuoresta iästään (16 vuotta) huolimatta jo varsin kouliutunut näppäilijä. Hänen suuria suosikkejaan Elviksen ohella olivat mm. Carl Perkins ja Eddie Cochran, molemmat varhaisia rockabillymiehiä Walloista.


Tyylillisesti Carl Perkins istuu samaan rokkarikategoriaan kuin Elviskin, ammentaen samoista mustan bluesin ja valkoisen kantrin juurista. Perkinsin kohtalona oli vain tavallaan jäädä nuoremman kollegansa suosion jalkoihin. Hänen sävellyksensä Blue Suede Shoes kipusi listoille samaan aikaan kuin Elviksen Heartbreak Hotel. Hyvin pärjäsivät Siniset mokkakengätkin, mutta Elviksen kaltaista hittiputkea Perkins ei koskaan saavuttanut. Perkins joutui lisäksi olemaan pitkään sivussa keikoilta loukkaannuttuaan vakakavasti auto-onnettomuudessa. Onneksi nuoret brittipopparit 60-luvulla osasivat palata juurille ja arvostaa rytmimusiikin pioneereja ohitse listasijoitusten. Konsertoidessaan Englannissa 1964, tämä vaatimaton Etelän herrasmies liikuttui kyyneliin salintäyteisen yleisön taputtaessa hänelle seisaaltaan.    1980-luvulla rockabillyn uuden tulemisen myötä Perkins oli jälleen ajankohtainen. 1985 nauhoitettiin Lontoossa lämmintunnelmainen tv-konsertti Carl Perkins and Friends: Blue Suede Shoes - A Rockabilly Session, jossa lavalle nousi Perkinsin muusikkoystäviä, mm. Dave Edmunds, Eric Clapton sekä eräät George Harrison ja Ringo Starr.

Perkinsin maanläheinen kantrityylinen ja bluesmiehiltä lainaava kitaransoittotapa (käytti kitaransa alakieliä ja maustoi lauluaan nopeilla juoksutuksilla) vaikutti Beatle-Georgen soittotyyliin varsin pitkään. Beatlet myös arvostivat sitä, että Perkins oli säveltänyt ja sanoittanut monet esittämistään kappaleista. Siihen he pyrkivät itsekin. Bändi esitti varhaisilla keikoillaan useita Perkinsin tunnetuksi tekemiä lauluja ja levyttikin myöhemmin kappaleet Honey Don't, Matchbox ja Everybody's Trying To Be My Baby. Beatlesit kunnioittivat esikuvaansa myöhemmin myös soololevyillään, esim. McCartneyn versioima Movie Magg (levyllä Run Devil Run, 1999), joka oli aikoinaan Perkinsin ensimmäinen pienoinen hitti.


Jos etsittäisiin rock and rollin keksijää, Chuck Berryn nimi pääsisi varmasti lähelle kärkeä. Tämä Missourilainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä onnistui luomaan tyylin, joka puri laajaan yleisöön. Itse asiassa hän oli ensimmäinen musta artisti, jonka levyt pärjäsivät myös valkoisten listoilla. (Amerikoissahan oli vielä 60-luvullakin omat radioasemat ja myyntilistat valkoiselle ja mustalle musiikille). Monet hänen sävellyksistään mm. Johnny B. Goode, Rock 'n' Roll Music ja Roll Over Beethoven ovat muodostuneet rock 'n' rollin kulmakiviksi. Berryn myötä kitarasta tuli rockin tärkein soitin. Hän toi rockiin kitarasoolot ja -riffit ja hänen kitaransoittotyyliään pidetään selkeänä ja ärhäkän aggressiivisena. Itse hän on kertonut vain lainanneensa ihailemiltaan blues- ja jazzkitaristeilta  mm. T-Bone Walkerilta ja Charlie Christianilta. Esiintymislavalla Berry muistetaan energisenä esiintyjänä ja erityisesti omaleimaisesta ”ankkakävelystään” (duckwalk). (Katso video: http://www.youtube.com/watch?v=2S7NvibXtXY)
Useat nuoremmat rokkarit, mm. Rolling Stones, Status Quo ja AC/DC, ovat nimenneet Berryn yhdeksi tärkeimmistä esikuvistaan. Sitkeä pappa heittää keikkaa vielä nykyisinkin, 84 -vuotiaana.

Beatleseille Chuck Berry oli ennen muuta John Lennonin suosikki. Rokkarin kuvia kumartelematon asenne sekä hänen laulujensa vihjailevat sanoitukset ilmensivät juuri sitä kapinaa, jota nuori Lennonkin olisi mieluusti tuonut julki. John piti myös Berryn kitaransoittotyylistä ja hänen Gibsoninsa kirkkaana kilkattavasta soundista. Beatlesohjelmistossa juuri Lennon usein lauloi Berryn tunnetuiksi tekemiä kappaleita. Yhtyeen studiolevyille Berryn tuotannosta päätyivät Rock 'n' Roll Music, Johnin esittämänä sekä Roll Over Beethoven, Georgen laulamana. Beatles oli kysytty esiintyjä BBCn radio-ohjelmissa vuosina 1962-1965. Näissä ohjelmissa yhtye esitti omien sävellystensä lisäksi myös paljon esikuviensa kappaleita. Eniten sai tilaa Chuck Berry. Varsin onnistuneet Beatles -versiot kuultiin ainakin näistä Berryn klassikoista: Too Much Monkey Business, Carol, Johnny B. Goode, Sweet Little Sixteen ja Memphis, Tennessee.


Rockin historia tuntee tuskin ketään yhtä valovoimasta ja eläväistä esiintyjää kuin Little Richard (oik. Richard Penniman). Uskonnollisen ja laulavaisen perheen vesana Georgian Maconissa hänen lapsuuttaan ympäröi gospel-musiikki ja hurmokselliset saarnaajat. Perintö näkyi hänen esiintymisessään; intensiivinen, joskus suorastaan hysteerinen eläytyminen, kiihkeän vaikeroiva laulu ja tavaramerkiksi muodostuneet korkeat kirkaisut riemastuttivat ja villitsivät yleisöä laajalti. Tähän kun vielä liittää boogie-woogie pianisteilta opitun rullaavan, rämisevän ja rajun pianonsoittotyylin, räikeän pukeutumisen ja diivamaiset elkeet, ovat rock-kukkoilun perusteet komeasti kasassa. Hänen tunnetuin hittinsä Tutti Frutti ilmestyi 1955. Muita hänen rock-klassikoiksi muodostuneita sävellyksiään ovat mm. Lucille, Long Tall Sally ja Good Golly Miss Molly. Vuonna 1957 maineensa kukkuloilla ja kesken loppuunmyytyä kiertuetta, Richard koki uskonnollisen herätyksen, ilmoitti jättävänsä rock 'n' rollin ja ryhtyvänsä saarnaajaksi. Jonkin aikaa hän esitti ja levytti pelkästään gospel-musiikkia. Hänen rock-levyjensä suosio ja yleisön kysyntä toivat hänet kuitenkin vielä takaisin rocklavoille 60-luvulla. Liikuttuaan vielä muutamaan kertaan urallaan vuoroin rockin ja saarnaajakutusumuksensa välillä, Richard on sittemmin tuntunut löytäneen tasapainon ja esittää nykyisin sekä hengellistä musiikkia että rockia.

Vuonna 1962 Little Richard oli kiertueella Englannissa, jolloin hänen lämmittelijöinään esiintyivät mm. Beatles, Gerry and the Pacemakers ja Rolling Stones. Yleisön suosio oli valtava, Richard villitsi kansan joka paikassa. Pacemakersien solisti Gerry Marsden on kuvaillut tilannetta osuvasti: “se oli kuin olisi esiintynyt ennen Jumalaa”. Samalta on mahtanut tuntua Beatleistäkin, erityisesti Paulista, jonka suuri idoli Little Richard oli. Tiettävästi Richard opetti Paulille kuuluisaa kiljuntaansa keikkojen väliajoilla. Innokas oppilas osoitti opin menneen perille jo 1964 ilmestyneellä Long Tall Sally EP-levyllä, jonka nimikappaleen tulkinnassa Paul ei paljoa esikuvalleen häviä. Saman vuoden Beatles For Sale -albumilla ilmestyi toinen Little Richard coveri: Kansas City/Hey, Hey, Hey , josta ensimmäinen osa on Leiber/Stoller sävelkynästä ja jälkimmäinen ehtaa Rikua. Senkin tulkinnassa Paul kerää pisteet kotiin varsin onnistuneesti. Äänitystilanteessa Lennon kuuluu kannustaneen ystäväänsä mahdollisimman roisiin tulkintaan: “Anna mennä! Sä osaat sen paremminkin! Heitä täysillä!”. Täysillä heittäytyi McCartney myöhemminkin, osoittaen omilla sävellyksillään, että tyylipuhdas kiljukaularock irtosi tältä söpön, kiltin ja rakastettavan Beatle-imagon vangitsemalta basistilta tarvittaessa edelleen rouheasti. Todisteeksi kelpaa vaikkapa Help! -singlen kääntöpuoli I'm Down vuodelta 1965 sekä Oh! Darling Abbey Road -levyltä (1969).


Vuoteen 1959 tultaessa The Quarrymen oli muuntunut skifflebändistä enemmän rockbändin suuntaan ja kasvanut basistilla. John Lennonin opiskelutoveri ja ystävä Liverpoolin taidekoulusta, Stuart ’Stu’ Sutcliffe menestyi hyvin paikallisessa taidekilpailussa ja voittorahat käytettiin -Johnin kehoituksesta- bassokitaraan. Stu sai myös liittyä bändiin, vaikkei uutta instrumenttiaan soittaa osannutkaan. Muitakin muutoksia tarvittiin, uusi nimi bändille ainakin, sillä olihan Quarry Bankin poikakoulu jo taakse jäänyttä elämää. Stun ehdotuksesta nimeksi hyväksyttiin The Beetles. Innoittajana toimi Buddy Hollyn The Crickets -taustabändin 'pienet ötökät' (crickets = heinäsirkat). The Beetles (=kovakuoriaiset), muuntui pian The Beatles -muotoon, beat-musiikkia ilmentämään.


Teksasin Lubbockissa syntynyttä laulaja/lauluntekijä/kitaristi Buddy Hollyä (oik. Charles Harding Holley) pidetään syystä rock and rollin yhtenä suurimmista vaikuttajista. Hän oli ensimmäisiä rokkareita joka paitsi sävelsi, sanoitti ja esitti, myös tuotti itse omat laulunsa. Buddy ja hänen bändinsä The Crickets muodostivat rockbändeille myöhemmin tyypillisen kokoonpanon: kaksi kitaraa, basso ja rummut. Holly onnistui musiikillaan kaatamaan Amerikan rodullisia raja-aitoja siinä missä Chuck Berrykin, hänen musiikkinsa oli suosittua myös mustien keskuudessa.

Musiikillisesti Holly oli kokeileva visionääri, hänen sävellyksensä olivat hienostuneita ja harmonisesti monimutkaisempia kuin oli rockissa totuttu. Hän saattoi myös käyttää rockmusiikille epätyypillisiä soittimia kuten esim. celesteä (kappaleessa Everyday). Hänen sävellystuotantonsa voi ryhmitellä kahteen toisistaan poikkeavaan tyyliin: toisaalta lempeisiin, haaveellisiinkin rakkauslauluihin, toisaalta raisuihin, aggressiivisiin rokkeihin. Molemmat tyylit Holly hallitsi suvereenin uskottavasti. Laulajana Holly muistetaan omaperäisestä nikottelevasta laulutyylistään (esim. Rave On). Kitaraa (Fenderin Stratocaster) hän usein soitti rosoisella, hyökkäävälläkin tatsilla.

Holly oli tuottelias muusikko. Lyhyen, vain puolentoista vuoden, levytysuransa aikana  hän ehti äänittää häkellyttävän määrän kappaleita, joista monet tosin julkaistiin postuumisti. Buddy Holly kuoli keikkamatkalla pienkoneen syöksyessä maahan 3.2.1959, päivänä, jonka Don McLean on ikuistanut laulussaan American Pie ”päiväksi jolloin musiikki kuoli” (the day the music died).

Beatleseille Buddy Holly oli tärkeä innoittaja ennen kaikkea muusikkona ja lauluntekijänä. Aloitteleva biisinikkariparivaljakko Lennon-McCartney ihaili Hollyn näennäisen yksinkertaisia mutta samalla melodisesti ja harmonisesti monipuolisia sävellyksiä. Sanoituksetkaan eivät olleet aina tyypillisimpiä poika-rakastaa-tyttöä -tarinoita. Omatoimisuus innoitti yrittämään itsekin, jos kerran Buddy miksei mekin.. McCartney on myöhemmin sanonutkin, että ainakin 40 ensimmäistä Lennon-McCartney sävellystä oli Buddy Hollyn inspiroimaa. Hollyn vaikutus näkyy etenkin ensimmäisillä Beatles-levyillä, esim. kappaleessa Ask Me Why (levyllä Please, Please Me, 1963), jossa on Hollymaista laulantaa ja melodiankuljetusta. Hollyn tuotannosta Beatlesit levyttivät oman, varsin uskollisesti esikuvaa seuraavan tulkintansa Words of Love -kappaleesta vuoden 1964 Beatles For Sale -levylle.

Lennonille Buddy oli rohkaiseva esikuva myös siinä mielessä, että hän käytti silmälaseja. Likinäköinen Lennon oli vältellyt tähän saakka silmälaseja kuin ruttoa, eiväthän ne nuoren teddypojan imagoon kai istuneet. Hollyn sarvisankaiset kehykset nähtyään, hänkin uskaltautui samanlaisia julkisesti käyttämään, joskus vapaalla ainakin.

Vuonna 1975 Paul McCartney hankki julkaisuoikeudet Buddy Hollyn sävellyksiin ja kunnioittaa nuoruuden sankariaan järjestäen vuosittain Buddy Holly Week -tapahtuman.



Rock on! -  marginaalirokkarit kunniaan


Ray Edward 'Eddie' Cochran oli amerikkalainen rockin ja rockabillyn pioneeri, kitaristi/laulaja/lauluntekijä, jonka lyhyeksi jäänyt ura on ollut merkityksekäs rockin historiassa. Häntä pidetään eräänä rock-kitaroinnin varhaisista kehittäjistä. Hän myös kokeili päällekkäis-ja moniraitaäänityksiä jo ensimmäisillä singleillään. Cochran menehtyi liikenneonnettomuudessa vain 21-vuotiaana, vuonna 1960.

Beatlesin tarinassa Cochrania voidaan, ainakin jossitellen, pitää hyvinkin merkittävänä. Ilman hänen vuoden 1956Twenty Flight Rock -hittiään Paul McCartney ei ehkä olisi päässyt John Lennonin bändiin. Paul kun osasi soittaa JA laulaa tuon tuoreen kappaleen, kirjoittipa Johnille sanatkin pyydettäessä. Siihen maailmanaikaan laulun sanoja ei todellakaan saanut printattuna, vaan niiden ulkoa opettelemiseen vaadittiin viitseliäisyyttä. Beatles esitti myöhemmin mielellään myös muita Cochranin lauluja. Lavasuosikkeja olivat mm. C'mon Everybody, I Remember ja Three Steps to Heaven.

Amerikkalaisista rokkareista Gene Vincent (oik. Eugene Vincent Craddock) ainoana keikkaili Englannissa 1960, aikana jolloin lähes kaikki muut suuret olivat 'poissa pelistä'. Buddy Holly oli kuollut, Chuck Berry vankilassa, Little Richard toteutti saarnaajakutsumustaan, Carl Perkins ei saanut toista hittiä ja Elvis teki elokuvia Hollywoodissa (eikä itse asiassa koskaan konsertoinut Englannissa!). Be-Bop-A-Lula -hitillään itsensä 1955 läpi lyönyt Gene piti yllä rokkarileirin katu-uskottavuutta nahka-asussaan ja rasvaletissään. Edes moottoripyöräonnettomuudessa vammautunut jalka ei haitannut menoa, itse asiassa ontumisesta muodostui miltei tavaramerkki, joka vain lisäsi särmää ja traagisuutta hänen pahan pojan imagoonsa. Beatlet näkivät Vincentin ensimmäisen kerran jo The Girl Can't Help It -elokuvassa (1956), ja olivat vaikuttuneita. Keikoillaan he myöhemmin esittivät paitsi Vincentin suurinta hittiä, myös hänen versiotaan Ain't She Sweetistä.

Chuck Berryn ohella John Lennonille tärkeä rokkari-idoli ja erityisesti laulajaesikuva oli neworleansilainen laulaja-pianisti Larry Williams, joka on jäänyt ainakin eurooppalaisille lähes tuntemattomaksi. Hänen tuotannostaan päätyi Beatles-levyille kolme laulua: Bad Boy, Dizzy Miss Lizzy ja Slow Down, kaikki Lennonin tulkintoina. Beatlesin tuntemus amerikkalaisesta rytmibluesista ja rokista ulottui todellakin pintaa syvemmälle!

Toinen miltei tuntematon suuruus, jonka Beatlesit Amerikkalaisesta musiikkiperimästä löysivät, oli Alabamalainen kantri- ja soul-laulaja Arthur Alexander. Hän oli myöskin John Lennonin erityissuosikki. Beatles levytti Johnin laulamana kolme Alexanderin kappaletta: Anna Go to Him, A Shot of Rhythm And Blues ja Soldier of Love. Alexander on inspiroinut muitakin fanejaan, myös Rolling Stones ja Bob Dylan ovat levyttäneet hänen tuotantoaan.

Beatlesin keikkatahti Livepoolissa ei ollut päätähuimaava 60-luvun alkaessa. Vakituisen rumpalin puute hiersi kantona kaskessa. Sitten tuli houkutteleva tarjous: kolmen kuukauden kiinnitys Saksaan, Hampurin rocknälkäisiin klubeihin. Pojat värväsivät pikavauhtia rumpaliksi tuttavan, Pete Bestin, ja nostivat kytkintä kohti manner-Eurooppaa. Hampurissa porukasta kouliutui oikea bändi. Olosuhteet olivat vaativat, soittaa piti tuntikausia kerrallaan ja pienillä vahvistimilla oli saatava ääni kantamaan meluavan baariyleisön yli. Bändi oppi paitsi vahvistamaan biittiä myös leipomaan kaikki mahdolliset vaikutteet uusiksi esitettäviksi lauluiksi. Kansa halusi rokkia ja showta, ja sitä se myös sai.


Kumarretaan perinteelle ja laajennetaan ohjelmistoa

Vaikka Beatles alkoi bändinä todella muotoutua vasta 50-luvun puolivälissä, kun rock and roll rantautui saarivaltakuntaan, ei aikaisempien vuosikymmenten musiikki ollut millään muotoa vierasta tuleville Beatleille. Päinvastoin. Lennon diggasi vanhoja blueslaulajia, McCartney oli saanut verenperintönä innostuksen jazziin ja music hall -perinteeseen ja sekä George että Ringo pitivät kantrista. Beatlet seurasivat ja kuuntelivat mielellään kaikenlaista musiikkia, vaikutteiksi kelpasi mikä tahansa -jazz, klassinen, näyttämömusiikki- kunhan se herätti mielenkiintoa.

Paulin isällä Jim McCartneyllä oli ollut nuoruudessaan oma jazzbändi ja hän opetti pojalleen perheen pianolla vanhoja jazz- ja ragtimesävelmiä. Paulin ensimmäiset sävellykset olivatkin jazzvaikutteisia esim. When I'm 64 , joka ilmestyi vuosia myöhemmin 1967 Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -levyllä. Isältä tuli perintönä myös kiinnostus vaudeville- ja varieteeteattereissa esitettyihin suosittuihin, komediallisiin sävelmiin. Näidenkin vaikutus näkyy Paulin sävellyksissä, mm. Honey Pie (ilmestyi The Beatles -levyllä, 1968) sekä Maxwell's Silver Hammer (Abbey Road -levyllä, 1969). Molemmissa on kuultavissa vanhahtavaa otetta melodiallisesti, sovituksellisesti ja osin sanoituksissakin.

John piti myös jazzista. Ain't She Sweet, amerikkalainen jazzhitti 1920-luvulta, kuului hänen suosikkilauluihinsa Hampurin aikoina. Kappale äänitettiinkin kesäkuussa 1961 Saksassa orkesterinjohtaja Bert Kämpfertin johdolla. John laulaa sooloa, muiden Beatlejen (rummuissa oli lainassa Ringo Starr) säestäessä. Levy julkaistiin vasta Beatlesin ollessa jo suosittuja, vuonna 1964. Jazzmusiikki ei ollut Lennonille vierasta myöhemminkään. Hän keräsi varsin laajan levykokoelman, jossa moderni jazz oli hyvin edustettuna. Johnin levyhyllystä löytyi ainakin John Coltranea, Thelonious Monkia ja Lee Morgania.

Amerikkalainen jazzpianisti Ray Charles oli kaikkien Beatlejen suosikki. Hänen innovatiivinen sähköpianon käyttönsä ei jäänyt poikien huomiotta. Beatles versioi Charlesin laajasta tuotannosta keikkaohjelmistossaan mm. seuraavia klassikkoja: Hallelujah I Love Her So, I Got A Woman ja What I'd Say. Viimeksi mainittu oli erityinen suosikki Hampurin klubeilla, josta saatettiin soittaa puolen tunninkin jamiversiota, yleisön osallistuessa innokkaasti.

Toinen mielenkiintoa herättänyt muusikko oli Yhdysvaltalainen 1930-luvulla vaikuttanut jazzpianisti ja koomikko Fats Waller, jonka humoristisia kappaleita Beatlesit tapasivat soittaa. Hänen ohjelmistostaan Beatlet löysivät ainakin nämä hassuttelut: Your Feet's Too Big ja Sheik of Araby. Wallerin pianonsoittotyyli (stride-piano/boogie-woogie -piano) lienee myös vaikuttanut Paul McCartneyn koskettimiston käyttöön. Hänen sävellyksistään esim. Good Day Sunshinen ja Lovely Ritan piano-osuuksista löytyy rullaavaa stride-tyyliä.

Hampurissa ollessaan bändi haki aktiivisesti kaikenlaista uutta materiaalia soitettavaksi paitsi täydentääkseen ohjelmistoaan myös erottuakseen toisista bändeistä. Brittibändejä soitti Hampurin klubeilla tuohon aikaan muitakin ja heillä oli keskinäinen osin leikkimielinen kilpailu siitä, kuka onnistui parhaiten viihdyttämään usein varsin riehakasta saksalaisyleisöä. Rock puri varmasti, mutta jokunen elokuvasävelmä, jazzstandardi tai lattaritunnelma tarjosivat rauhallisia välipaloja ja soittajillekin tervetulleita hengähdystaukoja hillittömien rokkibiisien välissä.

Latinalais-amerikkalaisia vaikutteita sisältäneitä kappaleita oli Beatlesin varhaisessa ohjelmistossa useita. Eräs heidän erityisiä suosikkejaan oli Besame Mucho, alkujaan Consuelo Velazquesin romanttinen meksikolaisballadi 1940-luvulta. Beatlesit jäljittelivät amerikkalaisen humoristisen doo wop -ryhmän Coastersin (1960) versiota esittäessään omansa Decca levy-yhtiön koe-esiintymistilaisuudessa kesäkuussa 1962. Sinänsä hymyilyttävän yksinkertaista versiota koristaa unohtumaton “cha-cha-boom” intro ja Paulin soololaulu. Peggy Leen vuonna 1961 levytetty lattariversio Till There Was Yousta päätyi tuoreeltaan Beatlesin toiselle levylle With the Beatles, marraskuussa 1963, Paulin tulkintana. George soittaa kauniisti tunnelmaan sopivaa kitaraa. Alunperin kappale oli peräisin musikaalista The Music Man, vuodelta 1957. Toinen levytysstudioon saakka edennyt lattarisovitus oli alkujaan instrumentaali samannimisestä Broadwaynäytelmästä A Taste of Honey. Beatlesit seurasivat amerikkalaisen laulajan Lenny Welchin 1962 versiota äänittäessään omaansa ensimmäiselle albumilleen Please, Please Me maaliskuussa 1963. Paul lauloi jälleen. Yhtyeen omasta sävellystuotannosta voi löytää lattaritunnelmaa ainakin Johnin esittämästä Ask Me Why -kappaleesta, niin ikään ensimmäiseltä levyltä. Vuotta myöhemmin Beatles For Sale -levyllä oli vielä Johnin rouheaääninen versio Mr. Moonlightista, jonka alkuperäisenä esitti Dr. Feelgood and the Interns 1962.

Silminnäkijäarvioiden mukaan Beatlesin keikkaohjelmisto Hampurin aikoihin koostui puolittain jazz- ja latinalaissävelmistä sekä hauskoista huumorikappaleista, toinen puoli taas oli rokkia, Goffin-King ja Mann-Weil -tuotantoa sekä Everlyjä. Beatles oli siis vielä alkuvuosinaan leimallisesti cover-bändi, esittäen muiden tuotantoa. Tämä tulisi pian muuttumaan.

Hampurista palattuaan The Beatles nousi nopeasti kotikulmien ykkösorkesteriksi. Soittotaito ja -tyyli oli kehittynyt, repertuaari laajentunut ja itseluottamus kasvanut.  Monta tärkeää muutosta piti vielä kuitenkin tapahtua.. Yksi muutos oli jo tapahtunut Hampurissa. Stuart oli jättänyt basson Paulille ja siirtynyt seuraamaan taiteilijan kutsumustaan. Kotona Liverpoolissa löytyi ihmisiä jotka alkoivat uskoa bändin mahdollisuuksiin, etunenässä manageriksi ryhtynyt levykaupan pitäjä Brian Epstein. Rumpaliksi vaihdettiin tuttu mies Rory Stormen Hurricanes -bändistä, Ringo Starr (oik. Richard Starkey). Nyt oli tunnettu nelikko kasassa ja pian kolkuteltaisiin levy-yhtiöiden ovia..


Lauluntekijöiden jalanjäljissä

60-luvulle tultaessa Beatles alkoi jo haaveilla menestyksestä. He halusivat enemmän ja korkeammalle. Jo varhaisessa vaiheessa he olivat ymmärtäneet oman materiaalin merkityksen - hyvillä omilla biiseillä saattoi erottua massasta. Nuoruuden uholla ja ehdottomuudella pojat uskoivat itseensä, mahdollisuuksiinsa ja lahjoihinsa. Heiltä ei myöskään puuttunut ennakkoluulottomuutta kokeilla. Esikuvina ja innoittajina olivat edellä jo mainittu Buddy Holly, sekä ihailemiensa amerikkalaisten tyttöbändien nuoret taustavoimat.

Amerikassa lähes kaikista listahiteistä vastasivat ammattimaiset lauluntekijät, useimmiten kahden hengen tiimit. Suurin osa näistä tiimeistä työskenteli New Yorkissa Manhattanilla, rakennuksessa nimeltä Brill Building. Näistä lauluntekijätiimeistä Beatlesin kannalta vaikutusvaltaisin oli aviopari Gerry Goffin ja Carole King. Kingin tarttuvat melodiat ja Goffinin kynäilemät tunteikkaat, teineille suunnatut tekstit olivat resepti lukuisille hiteille. Goffin-King -tuotantoa esittivät usein Detroitilaisen Motown -yhtiön tyttöbändit. Heistä lisää myöhemmin. Eräs Beatlesin monista saavutuksista olikin onnistuneesti yhdistää Goffin-King sävellysten kaltainen hienostuneisuus Buddy Hollyn, Chuck Berryn ja muiden varhaisten rokkareiden yksinkertaisempaan ja suorempaan säveljälkeen. Lennon ja McCartney ovat auliisti tunnustaneetkin, että kun he alkoivat kirjoittaa lauluja yhdessä, heidän tavoitteensa oli tulla seuraavaksi Goffin-Kingiksi. Pyrkimyksenä oli täydellisen pop-hitin säveltäminen, n. 2,5 minuuttia menevää ja myyvää musiikkia.

Toinen tuottelias hittimaakaritiimi, jonka tekemisiä Beatlet seurasivat, oli niin ikään aviopari Barry Mann ja Cynthia Weil. He kirjoittivat kappaleita ennen muuta monille Phil Spectorin siipien suojassa toimineille artisteille ja yhtyeille kuten The Ronettes ja The Chrystals, Beatles-suosikkeja nämäkin molemmat tyttöbändit.

Beatlesin ensisijaisin säveltäjäkaksikko olivat Lennon ja McCartney. George Harrison sävelsi myös, hieman harvempaan tahtiin tosin, eikä oikeastaan Beatlesin suosion kiihkeimmässä vaiheessa saanut juurikaan tilaa omille sävellyksilleen, kahden tuotteliaamman jyrätessä. Tämä oli seikka, josta Harrison myöhemmin oli bänditovereilleen varsin katkerakin. Monien mielestä kuitenkin Beatlesin levytysuran kääntyessä kohti loppuaan, nimenomaan Harrisonin sävellykset (esim. While My Guitar Gently Weeps, Something, Here Comes The Sun) nousevat selkeästi esiin. Hiljainen kitaristi oli kypsytellyt taitojaan rauhassa.

Lennon-McCartney parivaljakkoon palataksemme, heidän sävellystyönsä oli osin yhteistyötä, osin kahden lahjakkaan, mutta erilaisen säveltäjäpersoonan tervehenkistä kilpailua. Varhain tehty päätös laittaa sävellykset aina kollektiivisen Lennon-McCartney -tiimin nimiin, ei kerro koko totuutta. Useimmiten laulun pääasiallisin säveltäjä/sanoittaja oli jompi kumpi, yleensä se joka laulun esitti, ja varsinaisen yhteistyön hedelmiä oli harvemmassa. Toki niitäkin muutamia löytyy. Mainittu kilpailuhenki ei välttämättä ollut pahaksi, useimmiten se kannusti yrittämään vielä enemmän, pistämään vielä paremmaksi. Parhaimmillaan Johnin ja Paulin persoonalliset erot, sekä lauluntekijöinä, ihmisinä, että laulajina tukivat ja täydensivät toisiaan, niin että kokonaisuudesta muodostui enemmän kuin osien summa. Pitkän tuttavuuden ja tiiviin yhteiselon myötä säveltäjäkaksikko tunsi jo suunnilleen toistensa ajatuksetkin ja lauluja syntyi miltei liukuhihnalta. Heiltä riitti materiaalia jopa yli oman tarpeen, lahjoitettavaksi muiden levytettäväksi. Turhaa kai sanoakaan, että lahjoituksetkin nousivat listoille lähes poikkeuksetta. Beatlesin levyjen julkaisupolitiikka poikkesi myös totutusta. Yleensä hitit pyrittiin hyödyntämään julkaisemalla ne sekä singleinä että albumiraitoina. Näillä kavereilla oli varaa pistää singlejulkaisuilleen myös täysin uusia, älppäreillä julkaisemattomia kappaleita.


Lauluharmoniaa tavoitellen

Beatlesit ovat useassa yhteydessä maininneet kenties tärkeimmäksi laulajaesikuvakseen amerikkalaisen 1950-60 lukujen vaihteessa suosiota nauttineen lauluduon The Everly Brothers. Duon muodostavat veljekset Isaac Donald ”Don” Everly ja Philip ”Phil” Everly, jotka aloittivat laulamisen jo pikkupoikina vanhempiensa kanssa. Everlyn perhe oli pidetty esiintyjä kotiseudullaan Keskilännessä. Veljekset siirsivät vanhempiensa folk- ja kantrimusiikin perinnettä eteenpäin lisäten siihen vielä myöhemmin rock and rollia. Everlyjen laulutyylille tyypillistä on sointuvat, kaksiääniset, yleensä terssissä kulkevat harmoniat. Heidän kappaleidensa taustalla on yleisimmin rikas ja täyteläinen akustinen kitarasäestys, josta usein vastasi heidän tuottajanaan toiminut ja kitaristinakin tunnettu Chet Atkins.

Beatlet, etenkin John ja Paul, yrittivät tietoisesti opetella Everlyjen kaltaista stemmalaulantaa. Kaksi- tai kolmiäänisistä harmonioista muotoutuikin eräs Beatles-tyylin tunnusmerkeistä ja Everlyn veljesten vaikutusta saattaa havaita läpi Beatlestuotannon. Varsinkin yhtyeen uran ensimmäiset julkaisut, Love Me Do ja Please, Please Me,  ovat laulusuorituksiltaan mitä suuremmassa määrin Everlyjen innoittamia. Vielä viimeisenä ilmestyneellä levyllään Let It Be (1970) Beatlet matkasivat ajassa taaksepäin, nuoruutensa suosikkisoundeihin. Levyn aloittaa Two Of Us, mukava matkatarina kauniilla stemmalaululla ryyditettynä, ja selkeä sekä melodinen että sovituksellinen kumarrus Everlyille.

80-luvulla Paul osoitti veljeksille kunnioitustaan säveltämällä On the Wings of a Nightingale -kappaleen heille levytettäväksi heidän vuoden 1984 albumilleen.


Aikalaisia arvostaen

Vuonna 1959 perustetulla, mustaa musiikkia tuottaneella Detroitilaisella Motown -yhtiöllä oli suuri vaikutus Beatlesiin. Varsinkin yhtiön omaleimainen soundi kiehtoi Liverpoolin nelikkoa. Sanotaan, että Beatlesien laulutapa on paljon velkaa Motownin tyttöbändien laulutavalle, jota luonnehtii pikkutyttömäinen soololaulu sekä gospel -laululle ominaiset korkealta lauletut harmoniat ja kysymys-vastaus taustalaulu. Tyttöbändien pehmeään laulutapaan the Beatles liitti vielä Little Richardin ja Larry Williamsin kaltaisten amerikkalaisten rokkarien inspiroiman ’raskaamman’ laulutyylin. Yhtye esitti myös paljon covereita Detroitin hittitehtaan tuotteista, levyllekin niitä päätyi useita (suluissa alkuperäisesittäjät): Money (Barrett Strong), Please Mr. Postman (The Marvelettes), Boys ja Baby, It's You (The Shirelles), Chains (The Cookies), Devil in His Heart (The Donays) jonka Beatlet levyttivät tietenkin nimellä Devil in Her Heart.  Selkeitä Motown -vaikutteita löytyy myös Beatlesin omasta sävellystuotannosta, parhain esimerkki lienee Revolver -albumin (1966) Got To Get You Into My Life Paul McCartneyn laulamana.

Motown –soundissa Paul McCartneytä kiinnosti myös useilla yhtiön levytyksillä soittanut basisti, James Jamerson, jonka melodiset bassokuviot olivat Beatlebasistin tarkan tutkinnan kohteina. Jamerson lieneekin ollut tärkeä inspiraatio Paulin kiitellyille, innovatiivisille, synkopoiduille ja niin ikään melodisille bassolinjoille.


Monien 1960-luvun amerikkalaisten listahittien kiinnostavasta soundista vastannut musiikkituottaja Phil Spector oli myös tunnustettu ja tunnettu kasvo Beatles-leirissä.  He ihailivat Spectorin luotsaamia tyttöyhtyeitä (The Ronettes ja The Chrystals) ja arvostivat hänen tuotantojälkeään, ennen kaikkea hänen kehittämäänsä ”äänivalli” (wall of sound) -soundia. Äänivalli perustui laajaan orkestraatioon (yhden instrumentin sijaan Spector käytti useita samoja soittimia, siis esim. seitsemää kitaristia yhden sijasta, luoden siten vahvan, rikkaan ja pauhaavan soundin) sekä kaiun ja muiden tuotannollisten tekniikoiden hyödyntämiseen.

Kiinnostus ja arvostus oli molemminpuolista, eikä Spector salannut haluaan työskennellä Beatleseiden kanssa. Pitkään hän sai odottaa, sillä kutsu kävi Lontooseen vasta tammikuussa 1970, kun bändi oli jo käytännöllisesti katsoen hajonnut. Spector pyydettiin setvimään sitä yli 30-tuntista nauharöykkiötä, jonka the Beatles oli edellisen vuoden levytyssessioissa äänittänyt. Urakka, yhtyeen viimeisenä ilmestynyt levy Let It Be, valmistui toukokuussa 1970. Spectorin alunperin lähes akustisiin kappaleisiin lisäämästä orkestraatiosta on käyty debattia heti levyn ilmestyttyä. Varsinkin Paul McCartney oli tyytymätön. Pitkälti hänen vaikutuksestaan julkaistiin vielä 2003 akustisempi ja alkuperäisempi versio levystä nimellä Let It Be... Naked. Spector työskenteli 70-luvulla myös Beatlesien soololevyjen parissa, ainakin sekä John Lennon että George Harrison luottivat tuottajavelhon kädenjälkeen levyillään Imagine (1971) ja All Things Must Pass (1970).


Amerikkalaista folk- ja rocklaulaja/lauluntekijä Bob Dylania (syntyjään Robet Zimmerman) pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä. Erityisesti häntä on kiitetty sanataiturina, tosin hänen kohdallaan voidaan puhua jo oikeastaan runoudesta. Uransa alkuvaiheessa 1960-luvun alussa hän tuli tunnetuksi yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kantaa ottavista lauluistaan mm. Blowin' in the Wind ja Times They Are A-Changin', jotka ajan vastakulttuuri, kansalaisoikeusliike ja rauhanaktivistit omivat nopeasti tunnuksikseen. Dylan on kuitenkin aina, ensimmäisistä levyistään lähtien, ollut hyvin monipuolinen, laajasta musiikkipohjasta ammentanut artisti. Hänen tuotannossaan on vaikutteita niin folkista, bluesista, kantrista, rockista, rockabillystä, kansanmusiikista, jazzista kuin swingistäkin.

Juuri materiaalin monitahoisuus viehätti useita kuulijoita, mm. Beatlejä. The Freewheelin' Bob Dylan -levy oli juuri julkaistu (1963) ja Beatlet kuuntelivat sitä ihastuneina ja tauotta. George Harrison kertoo: “Me kuuntelimme ja kuuntelimme sitä levyä, melkein puhki! Sanoitusten sisältö ja pelkkä asenne olivat jotain ainutlaatuista ja hienoa!” Kyseistä albumia onkin pidetty Dylanin läpimurtolevynä ja siltä löytyvät monet hänen tunnetuimmista kappaleistaan. Kaikki Beatlet pitivät Dylanista, mutta erityisen suuren vaikutuksen hän teki John Lennoniin. John piti paitsi Dylanin yksinkertaisesta, riisutusta tyylistä (akustinen kitara, huuliharppu, lippalakki) myös hänen kantaa ottavista, skeptisistä ja samalla runollisista sanoituksistaan. Dylanin Subterranean Homesick Bluesin (Bringing It All Back Home -levyllä, 1965) kuultuaan Lennon oli ihailusta mykkänä. Kuinka sellaista neroutta voisi ikinä ylittää!

Dylan inspiroi Lennonia kirjoittamaan itsestään, omista tunteistaan ja kokemuksistaan. Popmusiikissa se oli 60-luvulla vielä melko harvinaista. Oli luritettava romanttisesta rakkaudesta jos halusi myydä levyjä. Ja siihen Lennon alkoi olla kyllästynyt. Dylanin vaikutuksesta Johnin kynästä lähtivät mm. I'm A Loser, I'll Cry Instead (1964) ja You've Got to Hide Your Love Away (1965). Beatles-suosio oli tuohon aikaan jo siinä määrin vankkaa, että mitä tahansa he julkaisivatkin, se nousi listaykköseksi. Vuoden 1965 Beatlesalbumin nimiraita Help! meni varmaan ripeänä pop-kappaleena sanoituksellisesti monien korvien ohitse, vaikka se on yksi Johnin suorimmista tilityksistä. Hän on myöhemmin kertonut oikeasti huutaneensa apua. Apua omaan epävarmuuteensa ja tilanteeseensa suosion ja maineen vankina.

Kunnioitus ja ihailu toimi myös toiseen suuntaan, Dylan arvosti Beatlejä ja erityisesti Lennonia muusikkona ja lauluntekijänä. George Harrisoniin hän ystävystyi myöhemmin, kun he soittivat yhdessä Travellin' Wilburys -bändissä 1980-luvun lopulla.


Yhdysvaltalainen pop- ja rockyhtye The Beach Boys oli se, jota Beatlesit aikalaisistaan eniten seurasivat. Rantapojat tunnettiin varhaisina vuosinaan surf-pop genren edustajina, vauhdikkaista, aurinkoisista kappaleistaan sekä moniäänisistä lauluharmonioistaan. Yhtyeen keulamies, lauluntekijä/sovittaja Brian Wilson halusi kuitenkin bändinsä olevan enemmän kuin surffipojat aurinkoisesta Kaliforniasta, ja bändin levyjen enemmän kuin yksi hitti plus täytekappaleita. Kuultuaan Beatlesin Rubber Soul –levyn, hän julisti aikovansa tehdä kaikkien aikojen upeimman rockalbumin. Rubber Soulissa häntä viehätti sen vahva, harkittu kokonaisuus. Kappaleista mikä tahansa olisi kelvannut singleksi, täytebiisejä ei ollut. Luvatusta albumista tulikin komea, 23-vuotiaan säveltäjän mestariteos Pet Sounds, jolla tosin muut Beach Boysit olivat vaan lauluhommissa. Soitosta huolehtivat länsirannikon parhaat studiomuusikot. Kotikulmien faneja levy ei niinkään viehättänyt, mutta Britanniassa Pet Sounds ja siltä poimitut singlet saivat hurmioituneen vastaanoton. Eräs vilpittömistä ihailijoista oli Paul McCartney. Tarina kertoo, että kuultuaan albumin ensimmäisen kerran, hän meni kotiinsa ja kirjoitti kauniin balladinsa Here,There and Everywhere (ilmestyi Revolver -levyllä 1966). Paulin mielestä muuten Beach Boysien God Only Knows (Pet Sounds levyltä singleksi julkaistu hitti) on edelleen maailmanhistorian täydellisin laulu.

Beatles jatkoi kilpajuoksua vuoden 1967 klassikkolevyllään Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band, jonka innoittajaksi usein mainitaan nimenomaan juuri Beach Boysien Pet Sounds. Sillävälin Brian Wilson oli jatkanut hienostuneiden harmonioiden ja lähes sinfonisten sävelkuvien tiellä.. Työn alla ollut levy kulki nimellä Smile. Valmiiksi se ei ehtinyt kuitenkaan koskaan, sillä Wilsonin kuultua Beatlesin Sgt. Pepper's -levyn, hän totesi brittien kirineen taas edelle. He olivat onnistuneet tekemään monipuolisen, vahvan, uutta luovan ja aikaansa täydellisesti istuvan levyn, joka soi alituiseen ihmisten mielissä ja huulilla. Sen, minkä Wilsonkin olisi halunnut.

Kauempaa katsoen kilpailuasetelma ei näytä tehneen kummallekaan bändille hallaa, vaan sen sijaan ruokkineen molempia ja innostaneen yrittämään korkeammalle, tiivistyneenä tuloksena kourallinen pophistorian kauneimpia ja ajattomimpia sävellyksiä. Beach Boys oli Beatlejen mielessä myöhemminkin. The Beatles -tupla-albumin (vuodelta 1968) avausraitana kuultava Back In The U.S.S.R. on Paulin leikkimielinen tribuutti Rantapojille, näitä aikalaisesikuvia mukailevine taustalauluineen. Kappaleen idean kuuluu Paulille vihjanneen Mike Love, Beach Boy ja ystävä, heidän ollessaan samaan aikaan mietiskelykurssilla Intian Rishikeshissä 1968.


Samaiselle mietiskelykurssille osallistui myös Beatlesien ystävä ja muusikkotoveri Donovan (oik. Donovan Leitch) skotlantilainen folklaulaja, lauluntekijä ja kitaristi. Kurssin tarjoama Beatleille harvinainen vapaa-aika sekä yksinkertainen ja rauhallinen ympäristö inspiroivat sävellyksiä ja muutakin musisointia. Kurssin aikana Donovan opetti Johnia, Paulia ja Georgea näppäilemään akustista kitaraa hänen käyttämällään tyylillä. Beatlet eivät olleet tähän saakka juuri soittaneet kitaraa näppäillen. Uudet vinkit otettiin heti käyttöön kurssilla syntyneissä lauluissa, joista suurin osa julkaistiin saman vuoden The Beatles -tuplalevyllä. Donovanin kitaraoppeja voi kuulla mm. Johnin sävellyksissä Dear Prudence ja Julia sekä Paulin kappaleissa Blackbird ja Mother Nature's Son.

1960 -luvun loppupuolella ja keikkailun lopetettuaan Beatleillä oli aikaa, halua ja tarmoa osallistua ja kiinnostua ympäristöstään enemmän. Aina he olivat aikaansa seuranneet, mutta nyt siihen oli enemmän mahdollisuuksia. He alkoivat suunnata mielenkiintoaan myös musiikin ulkopuolelle mm. taiteeseen ja elokuviin, kukin mieltymystensä mukaan. Intialainen kulttuuri ja uskonto sekä mietiskely valtasivat hetkeksi kaikkien neljän mielenkiinnon. Manageri Brian Epstein oli kuollut ja Beatlet kaipasivat johtajaa.


Innoitusta etsimässä

Intialainen musiikki ja instrumentisto ovat vaikuttaneet etenkin George Harrisonin sävellystyöhön. Beatlesien Help! –elokuvan filmausten aikana, vuonna 1965, George kiinnostui sitarista, eksoottisesta intialaisesta kielisoittimesta. Pian hän hankki oman sitarin ja opetteli soittamaan sitä auttavasti. Uusi instrumentti otettiin heti käyttöön Beatlesin seuraavalla levyllä Rubber Soul (1965) kappaleessa Norwegian Wood.

Kuultuaan ensimmäisen kerran intialaista muusikkoa, säveltäjää ja sitaristia Ravi Shankaria, George oli heti vaikuttunut ja pysyvästi. Myöhemmin hän on sanonut Shankarin olleen hänen elämänsä suurin yksittäinen vaikuttaja. Shankarista tuli hänen sitar -opettajansa, ystävänsä ja samalla oppaansa intialaiseen kulttuuriin, elämäntapaan ja uskonnollisuuteen laajemminkin. Vuoden 1967 Sgt. Pepper's -levyllä George esitti  sävellyksensä Within You, Without You, joka pohjautuu perinteiseen intialaiseen musiikkiin. Levytyksessä häntä säesti ryhmä intialaisia muusikoita. George oli Beatleistä ainoa, joka säilytti kiinnostuksensa Intiaan ja intialaisiin uskontoihin läpi elämänsä. Vegetarismista ja mietiskelystä tuli myös osa hänen elämäntapaansa.

Ravi Shankar on tehnyt tunnetuksi intialaista perinnemusiikkia Euroopassa ja muualla maailmassa. Hän on niin ikään tehnyt yhteistyötä useiden sinfoniaorkestereiden sekä mm. viulisti Yehudi Menuhinin kanssa. 2000-luvulla Shankar on esiintynyt usein tyttärensä Anoushka Shankarin kanssa, joka myös soittaa sitaria.


Keikkailun loputtua vuodesta 1966 lähtien Beatleillä oli enemmän aikaa keskittyä säveltämiseen ja studiotyöskentelyyn. Sitä he olivat odottaneetkin ja ideoita pursusi. Tuon ajan levyjä (Revolver, 1966; Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band, 1967 ja osin vielä The Beatles -tuplalevyäkin, 1968) luonnehtii kokeilunhalu sekä teknisesti, musiikillisesti, että äänimaailmojen osalta.

Klassista musiikkia Beatlet hyödynsivät sävellyksissään ja sovituksissaan yleensä tuottajansa George Martinin avustuksella, joka oli saanut klassisen musiikkikoulutuksen. Martinia tarvittiin 'kääntämään' vielä nuotinluku- ja kirjoitustaidottomien Beatlejen visiot soittimien kielelle. Esimerkiksi käy vaikkapa Eleanor Rigby (Revolver, 1966), jonka jousioktetin (kvartetti kaksinkertaisena) kuviot ovat McCartneyn säveltämiä Martin -käännöksiä.

Revolver -levyn päätöskappale Tomorrow Never Knows onkin sitten jo miltei psykedeliaa. Takaperoisia kitaroita, prosessoitua laulua ja nauhaluuppeja käytettiin tiettävästi rockmusiikissa nyt ensimmäistä kertaa. Vaikutteet tulivat avantgardisteilta, kokeellisilta, aikaansa edellä olevilta taiteilijoita ja elektronisesta musiikista, kuten musique concrète tekniikoista. Konkreettisella musiikilla tarkoitetaan erilaisista ympäristöistä nauhoitetuista äänistä koostettua musiikkia, joka on vastakohta perinteiselle sävellykselle (abstraktille musiikille) koska teosta työstettäessä äänet nauhoitetaan ennen sävellystyötä.

Tunnetuin avant-garden ja elektronisen musiikin nimistä, jonka teoksista Beatlet, erityisesti Paul ja John, olivat innostuneet oli Karlheinz Stockhausen. Hän oli saksalainen, 1900-luvun loppupuoliskolla ja vielä 2000-luvun alussa vaikuttanut kiisteltykin säveltäjä, jonka tuotannossa yhdistyivät elektronisen musiikin mahdollisuuksien tutkiminen, sarjallisuus, mystiikka ja teatraalisuus. Hänen kuuluisin teoksensa lienee Gesang der Jünglinge (1956), elektroninen nauhateos, joka yhdistää ihmisääntä ja elektronisesti tuotettuja ääniä. Tämä teos oli Paul McCartneyn Stockhausen -suosikki. John Lennon puolestaan on maininnut pitäneensä erityisesti Stockhausenin Hymnen -toksesta, jossa säveltäjä yhdistelee noin sataa kansallislaulua. Teoksessa on kolme osaa ja se kestää n. kaksi tuntia. Kerrotaan, että Hymnen oli inspiraationa Johnin Revolution No.9 kappaleelle, joka ilmestyi The Beatles -tuplalla 1968. Teoksessaan John on kertonut yrittäneensä kuvata vallankumousta äänillä.

Beatlesien suosikkiavantgardisti Stockhausen esiintyy myös Sgt. Pepper's -levyn kannen kuvakollaasissa, monien muiden vaikuttajien ja gurujen ohella.





Beatlesmusiikin taustalla näyttää olevan varsin rikas kudelma ja monipuolinen paletti vaikutteita. Nuo vuosikymmenistä huolimatta tenhonsa säilyttäneet kuolemattomat sävelmät toimivat parhaimmillaan porttina uusille mielenkiintoisille musiikillisille matkoille, madonrei'ille ja aikatunneleille. Tervetuloa kyytiin!





LÄHTEET
kirjalliset lähteet:

Charlie Gillett: Kaupungin syke. Rock 'n' rollin historia 1. Suom. Jorma-Veikko Sappinen. Pirkkala: Soundi-kirjat, 1980.

Charlie Gillett: Kaupungin syke. Rock 'n' rollin historia 2. Suom. Jorma-Veikko Sappinen. Pirkkala: Soundi-kirjat, 1980.

David Heslam (ed.): The New Musical Express (NME) Rock 'n' Roll Years. London: Hamlyn, 1992.

Mark Lewisohn: The Complete Beatles Chronicle. London: Pyramid Books, 1992.

Barry Miles: The British Invasion. New York: Sterling, 2009.

Jake Nyman: Kovan päivän ilta. Rockin historiaa 45 kierrosta minuutissa. Jyväskylä: Gummerus, 2009.

Stuart Shea & Robert Rodriguez: Fab Four FAQ. Everything Left to Know About the Beatles... and More!. New York: Hal Leonard Books, 2007.


sähköiset lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Karlheinz_Stockhausen  last accessed 6.1.2011 at 15:45
http://en.wikipedia.org/wiki/Buddy_Holly  last accessed 2.1.2011 at21:00
http://en.wikipedia.org/wiki/Eddie_Cochran  last accessed 2.1.2011 at 18:40
http://en.wikipedia.org/wiki/Little_Richard   last accessed 2.1.2011 at 12:30
http://www.allaboutjazz.com/php/article.php?id=34090   last accessed 8.11.2010 at 18:30

http://rockhall.com/inductees/chuck-berry/bio/  last accessed 7.11.2010 at 18:00
http://www.hotshotdigital.com/OldRock/CarlPerkinsBio.html  last accessed 13.9.2010 at 14:48 http://www.liverpoolcityportal.co.uk/beatles/beatles_influences.html  last accessed 10.9.2010 at 12:25