2.2.2011

Kiellettyä musiikkia


Listen to the banned (2010)

Freemuse – The World Forum on Music and Censorship on kansainvälinen organisaatio, jonka tavoitteina ovat musiikintekijöiden ilmaisuvapauden edistäminen. Järjestö tiedottaa ilmaisuvapauden loukkauksista, vastustaa sensuuria ja tukee vallanpitäjien hampaisiin joutuneita musiikintekijöitä.

Järjestö on hiljattain julkaissut albumin Listen to the banned, johon on koottu soittokieltolistoille joutuneiden ja muutenkin vainottujen tekijöiden kappaleita Iranista, Afganistanista, Kamerunista, Libanonista, Zimbabwesta, Norsunluurannikolta, Sudanista, Palestiinasta, Kiinasta, Turkista, Länsi-Saharasta ja Pakistanista. Levylle valittu musiikki on kielletty lähinnä yhteiskunnallisen kritiikin vuoksi, joten kappaleista ei kannata etsiä räävittömyyksiä ja joissain maailmankolkissa ”siveyttä loukkaavaksi" luokiteltavaa aineistoa (myös muun muassa Eminem ja Madonna kuuluvat Freemusen kaltoin kohdeltujen muusikkojen listoille).

Artistit ja heidän työnsä on esitelty levyn tekstiliitteessä, mutta valitettavasti kappaleiden sanat puuttuvat. Tosin esiintyjät edustavat sen verran montaa kielialuetta, että kaikkien kappaleiden sanoma ei painettunakaan normaalikielitaitoiselle aukeaisi. Englanninkieliset käännökset olisivat olleet paikallaan. Mutta, vaikka paljon meneekin ohi, tällaista maailmanmusiikkikokoelmaa kuunnellessa on kiva ajatella, kuinka kappaleet ovat ruostetta sortokoneistoissa, ja kuinka musiikki voi saada tyrannit ja poliittiset pahikset tutisemaan pelosta ja ärtymyksestä – ja levittämään ikeenalaisille uskoa paremmasta.

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Freemuse-organisaation verkkosivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti