Ruotsalaistenori Johan Jonatan ”Jussi” Björlingiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista oopperalaulajista maailmassa, ja jos se tuntuu liioittelulta, niin hänet täytyy tunnustaa ainakin Pohjoismaiden ykköseksi.
Björling syntyi helmikuussa 1911 ja kuoli sydänkohtaukseen 49-vuotiaana vuonna 1960. Hänen kerrotaan aloittaneen esiintyvänä laulajana jo neljävuotiaana ja oli sitä viimepäiviinsä, joten lyhyeksi jääneestä elämästä huolimatta laulu-uralle ehti tulla mittaa. Laulutaitoihin Jussin ja hänen molemmat veljensä vihki oma laulunopettajana työskennellyt isä. Jussi-taiteilijanimen hän sai suomenruotsalaiselta isänäidiltään. Nuoruuden oopperalauluopinnot olivat niin menestyksekkäät, että Björling alkoi saada merkittäviä osia ja karttuvaa mainetta jo parikymppisenä. 40-luvun loppupuolella Björling oli huipulla ja hän hallitsi samaan aikaan sujuvasti 28 tenoriroolia. Kaikkiaan hän esiintyi elämänsä aikana 54 roolissa.
Björlingin uraa ja ihmissuhteita hankaloitti hänen omapäinen persoonallisuutensa, joka ajoi hänet riitoihin työtovereidensa ja läheistensä kanssa. Mutta varsinaiseksi kohtaloksi hänelle koitui juoppous. Koko aikuiselämää hallinnut alkoholismi paheni 50-luvulla, jolloin lopulta kuolemaan johtanut ryyppääminen alkoi enenevästi vaikuttaa työntekoon. Tosin Björling yritti turhankin tunnollisesti hoitaa esiintymisensä loppuun asti. Hän sai ensimmäisen sydänkohtauksensa La Bohemen -esityspäivänä Lontoon Covent Gardenissa, mutta nousi silti omasta halustaan lavalle hoitamaan osansa. Kuolema otti lopullisen voiton puolisen vuotta myöhemmin.
Björlingin laulua on kehuttu muun muassa sointuvaksi, puhtaaksi, tyylitajuiseksi, täsmälliseksi, hyvin ilmaisuvoimaiseksi ja suurenmoisen kauniiksi. Björlingin esittämiä oopperaohjelmistoja, operetteja, kansanlauluja ja kevyempiäkin melodioita on mahdollista kuulla suurella määrällä tallenteita, joiden äänitystekninen laatu on valitettavan vaihteleva. Suomessa hänen todennäköisesti kuuluisin levytyksensä on joululaulu O helga natt (1959).
Jussi Björlingin tulkintoja Ratamo-kirjastojen kokoelmissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti