Sitä toisenlaista musiikkia?

Spanish Donkey: XYX (kuva: Northern Spy)

Spanish Donkey: XYX (Northern-Spy, 2011)

Duke Ellingtonin kerrotaan sanoneen että musiikkia on vain kahta lajia, hyvää ja sitä toisenlaista, mutta newyorkilaisen free-jazzryhmittymän Spanish Donkeyn musiikki panee melkein ihmettelemään josko kyse on musiikista ollenkaan. Kidutusvälineeksi äänitettä tuskin on sentään tarkoitettu vaikka yhtyeen nimi voisi tällaistakin tulkintaa tarjota.

Kovin helposti lähestyttäväksi eivät Joe Morris (kitara), Jamie Saft (koskettimet/basso) ja Mike Pride (rummut) ole soittoaan tehneet, vaikka rytmit ja sävelet on valittu ilmeisen täydellisen soitannollisen vapauden vallitessa niin tuloksena kuultavat äänet törmäävät jatkuvasti kuin jonkinlaisessa vankilassa. Levyllä on vain kaksi kappaletta joista lyhyempikin kestää yli 20 minuuttia, mutta pikaisella kuuntelulla niitä ei edes erota toisistaan.

Levy on kova pala todennäköisesti jopa freejazz-diggarin näkökulmasta, mitään puhaltimia tai muita akustisia soittimia ei rumpujen lisäksi kunnolla kuulla (on siellä jotakin pillejä ja ujelluksia) ja esimerkiksi kitaristin ohut särösoundi on useimpien mielestä yksinkertaisesti huono tai vähintäänkin paikoin rasittava. Vapaa improvisaatio ei kappaleiden myötä juuri etene tai perinteisessä mielessä kehity, vaikka mistään yksituumaisesta äänivallistakaan ei ole kyse. Musiikki vaan on kuin yhtä monoliittia jota kierretään ympäri ilman että siitä saataisiin oikein kunnollista otetta. Jazzia tämä on vain nimellisesti tai teoreettisen määritelmän mukaan, käytännössä melkein mikä tahansa muu avantgarde sopisi lajimäärittelyksi yhtä hyvin.

Jos kyseinen julkaisu on näin arveluttava niin mitä tekemistä sillä sitten on kirjaston kokoelmissa? Yksi keskeinen vastaus on, että kirjasto pyrkii pidättäytymään (mahdollisuuksien mukaan) aika pitkälle musiikin varsinaisesta arvottamisesta hyväksi tai huonoksi. Musiikki on jokaiselle henkilökohtainen kokemus joka tavoittaa kuulijansa suoraan kielellisen tai käsitteellisen viestinnän ohitse, joten yhteismitallista totuutta ei liene olemassakaan. Siksi kirjaston on parempi pyrkiä vain esittelemään musiikin ilmiöitä mahdollisimman monipuolisesti ja luottaa siihen että kuulijat löytävät tai päättävät itse millaista musiikkia kokevat tarvitsevansa.

Toisekseen XYX on kuin onkin hyvin kirjastokelpoinen äänite siinä mielessä, että se esittelee onnistuneesti musiikin lajia jonka tarkoitus on (näin sen tulkitsin) suora ja kahlitsematon ilmaisu, jota ei oikein voi tehdä millään muulla tavalla. Spanish Donkeyn musiikki ei ole kaunista, ainakaan perinteisessä mielessä eikä sen välittämät tunnetilat ole miellyttäviä, mutta joissakin kohdissa se vain toimii ilman että analyyttisinkään kuulija osaa oikein sanoa että miksi se toimii. 

Suuren yleisön tai edes pienemmän avantgardepiirin lemmikkiä tästä levystä silti tuskin tulee, eikä tällainen musiikki ole kirjastossakaan valtaamassa tilaa yleisesti suositumpien lajien kustannuksella.  Voi tätä silti käyttää vaikka oman musiikkikäsityksensä kalibrointiin, jos levyn kuunneltuaan on sitä mieltä että ”onpas sietämättömän huono” tai ”eihän tuo ole musiikkia” niin se on ihan ok ja taas on kokeiltu jotakin uutta. Pahinta mitä voi käydä on vain se, että löytää omanlaistaan kauneutta paikoista joita ei ennalta osaa arvata.

Spanish Donkey: XYX Ratamo-kirjastoissa
Kuuntele levy Spotify-palvelussa