 |
| Spanish Donkey: XYX (kuva: Northern Spy) |
Spanish Donkey: XYX (Northern-Spy, 2011)
Duke Ellingtonin kerrotaan sanoneen että musiikkia on vain kahta lajia,
hyvää ja sitä toisenlaista, mutta newyorkilaisen free-jazzryhmittymän Spanish Donkeyn musiikki panee melkein ihmettelemään josko
kyse on musiikista ollenkaan. Kidutusvälineeksi äänitettä tuskin on sentään
tarkoitettu vaikka yhtyeen nimi voisi tällaistakin tulkintaa tarjota.
Kovin helposti lähestyttäväksi eivät Joe Morris (kitara), Jamie Saft
(koskettimet/basso) ja Mike Pride (rummut) ole soittoaan tehneet, vaikka rytmit
ja sävelet on valittu ilmeisen täydellisen soitannollisen vapauden vallitessa
niin tuloksena kuultavat äänet törmäävät jatkuvasti kuin jonkinlaisessa
vankilassa. Levyllä on vain kaksi kappaletta joista lyhyempikin kestää yli 20
minuuttia, mutta pikaisella kuuntelulla niitä ei edes erota toisistaan.
Levy on kova pala todennäköisesti jopa freejazz-diggarin näkökulmasta,
mitään puhaltimia tai muita akustisia soittimia ei rumpujen lisäksi kunnolla
kuulla (on siellä jotakin pillejä ja ujelluksia) ja esimerkiksi kitaristin ohut
särösoundi on useimpien mielestä yksinkertaisesti huono tai vähintäänkin
paikoin rasittava. Vapaa improvisaatio ei kappaleiden myötä juuri etene tai
perinteisessä mielessä kehity, vaikka mistään yksituumaisesta äänivallistakaan
ei ole kyse. Musiikki vaan on kuin yhtä monoliittia jota kierretään ympäri
ilman että siitä saataisiin oikein kunnollista otetta. Jazzia tämä on vain nimellisesti tai teoreettisen määritelmän mukaan, käytännössä melkein mikä tahansa muu avantgarde sopisi lajimäärittelyksi yhtä hyvin.
Jos kyseinen julkaisu on näin arveluttava niin mitä tekemistä sillä
sitten on kirjaston kokoelmissa? Yksi keskeinen vastaus on, että kirjasto
pyrkii pidättäytymään (mahdollisuuksien mukaan) aika pitkälle musiikin
varsinaisesta arvottamisesta hyväksi tai huonoksi. Musiikki on jokaiselle
henkilökohtainen kokemus joka tavoittaa kuulijansa suoraan kielellisen tai
käsitteellisen viestinnän ohitse, joten yhteismitallista totuutta ei liene
olemassakaan. Siksi kirjaston on parempi pyrkiä vain esittelemään musiikin
ilmiöitä mahdollisimman monipuolisesti ja luottaa siihen että kuulijat löytävät
tai päättävät itse millaista musiikkia kokevat tarvitsevansa.
Toisekseen XYX on kuin onkin hyvin kirjastokelpoinen äänite siinä
mielessä, että se esittelee onnistuneesti musiikin lajia jonka tarkoitus on
(näin sen tulkitsin) suora ja kahlitsematon ilmaisu, jota ei oikein voi tehdä
millään muulla tavalla. Spanish Donkeyn musiikki ei ole kaunista, ainakaan
perinteisessä mielessä eikä sen välittämät tunnetilat ole miellyttäviä, mutta
joissakin kohdissa se vain toimii ilman että analyyttisinkään kuulija osaa
oikein sanoa että miksi se toimii.
Suuren yleisön tai edes pienemmän avantgardepiirin lemmikkiä tästä
levystä silti tuskin tulee, eikä tällainen musiikki ole kirjastossakaan
valtaamassa tilaa yleisesti suositumpien lajien kustannuksella. Voi tätä silti käyttää vaikka oman
musiikkikäsityksensä kalibrointiin, jos levyn kuunneltuaan on sitä mieltä että
”onpas sietämättömän huono” tai ”eihän tuo ole musiikkia” niin se on ihan ok ja
taas on kokeiltu jotakin uutta. Pahinta mitä voi käydä on vain se, että löytää
omanlaistaan kauneutta paikoista joita ei ennalta osaa arvata.
