Dave L. B. Inventive: Honest Eyes (2012)
Dave Lindholmin viimeisin kollektiivi, rocktrio B. Inventive on ollut ahkerana: juuri kun edelliseen albumiin on ehtinyt tottua niin bandiittiryhmä julkaisee jo seuraavaa. Lindholmin musiikkityyli on näennäisestä helppoudestaan huolimatta ehkä yksi hankalimpia musiikin lajeja toteuttaa uskottavasti ja tuoreesti, tämänkaltaista rullaavaa kitararockia kun on tehty vähän määrittelyistä riippuen jo vähintään puolen vuosisadan ajan.
Mikä on sitten Daven salaisuus? Miehen oma musiikillinen historia on selvästi kuultavissa melkein jokaisella biisillä, eli Dave tekee reilusti ja rehdisti sitä mitä parhaiten osaa ja mistä nauttii. Jos juuret ovat 60-luvun bluesvetoisessa rock-ilmaisussa niin mitä niitä turhaan salaamaan ja peittelemään, antaa niiden muiden juosta trendien perässä. Toinen valttikortti löytyy jo yhtyeen nimestä, hommassa pitää olla mielikuvitusta ja uutta oivaltamista että musiikki ei jää vain vanhan kelaamiseksi. Tällä levyllä uutta ovat itse biisit, pienet yksityiskohdat ja sovituskikat, mutta itsetarkoituksellinen kokeellisuus ja genren rajojen venyttäminen puuttuu täysin. Toisaalta ei varmaankaan kannata aliarvioida nuorempien soittajatovereiden merkitystä levyn yhteissointiin, tämänkaltainen rock saattaa olla sukupolvesta riippuen myös jotakin ihan muuta kuin tuttua peruskauraa.
Viimeiseksi täytyy tietenkin mainita Dave Lindholmin laulu- ja soittotaidot sekä kiistaton karisma, vaikka hyvää ilmaisua löytyy toki myös rytmiosastolta. Lauluraitoja ei todennäköisesti ole liikoja hinkattu tai kuukausitolkulla äänitetty, silti määrätietoinen näkemys puskee läpi rennon yleisilmeen taustalta. Kitara soi ehkä vähän liiankin tiukoissa raameissa ollakseen rocktriolevyllä, mutta kuuleehan jo tästäkin että ihan ensimmäistä kertaa ei studiossa olla. Ensimmäiseen Inventive-levyyn verrattuna eri suuntiin kohkaaminen on vähentynyt ja yleisilme tiukentunut ja terästynyt.
Inventive on tosissaan mutta ei tosikkona, jollain tasolla levyä voi verrata Neil Youngin viimeisimpiin siinä että sitä samaa on kuultu ennenkin mutta aina se vaan toimii. Muutaman kerran mieleen tulee ajatus, miltä biisi kuulostaisi suomen kielellä laulettuna mutta ehkä Dave tietää paremmin. Hyvä levy!
Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Honest Eyes
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti