En nyt muista missä ensimmäisen kerran törmäsin mainintaan Field Musicista, mutta Plumb oli varmasti ensimmäinen levy jota yhtyeeltä kuulin. Brittiveljesten valitsema musiikkityyli on riemastuttavasti perinteeseen nojaava mutta tukevasti omilla jaloillaan seisova progressiivinen poprock, joka lienee imenyt vaikutteensa niin Beatlesilta, Yesiltä, XTC:ltä kuin Pink Floydiltäkin, melodista uutta aaltoa unohtamatta.
Biisit ovat koukeroisia ja rikkaita mutta loogisia, soittotaito on korkea mutta ei kikkaileva, perinne on otettu hyvin haltuun mutta se ei kurista ilmaisua ja yhtye uskaltaa tehdä omaa juttuaan joka on kuitenkin selvä jatkumo maailmankuululle ei-ihan-niin-suoraviivaiselle englantilaiselle popmusiikille. Mitään sinfonioita Field Music ei kuitenkaan rakentele, yli kolmen minuutin kappale on jo harvinaisen pitkä tällä levyllä.
Parasta kaikessa on kuitenkin levyltä välittyvä välittömän tekemisen ilo ja rakkaus musiikkiin, tästä voisi moni muu taiderockin parissa kenkiään tuijotteleva angstisempi auteur ottaa hyvin mallia. Suositellaan hilpeän proge-psykedelian ystäville, kuuntele ja ihastu!
Saatavuus Ratamo-kirjastoissa:
Field Music: Plumb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti