11.4.2012

Rebirth of the Bad

Fredator: Rebirth of the Bad (2011, KHY Suomen musiikki)

Klubiolosuhteisiin viritetyn uuden, 50/60-lukujen hard bopista ja 70-luvun soulista estetiikkansa ammentaneen jatsimusiikin suosio on pitänyt pintansa vaikka laajempien piirien muoti-ilmiöksi siitä ei enää olisikaan.

Rumpali Jussi Fredriksson alias 'Fredator' metsästää osin samoilla reviireillä kuin kotimaiset Ricky-Tick Recordsin Five Corners Quintet tai Auteur Jazz mutta erojakin on. Fredatorin svengi on lähempänä perinteistä jazzia ja tanssittavat vaikutteet kuuluvat lähinnä pelkistämisenä eikä niinkään sävelkuluissa tai kappalerakenteissa. Panu Savolaisen taitavasti naputtelema vibrafoni puolestaan on Fredatorin riveissä ennemminkin tasaveroinen yhtyesoitin kuin yleinen tunnelmanluoja taustalla.

Aikaisempaan Bad Jazz -albumiin verrattuna yleinen ote on selkeämpi ja suoraviivaisempi, pelihuumoria on nyt saatu enemmän mukaan ja yhtye kuulostaa persoonallisemmalta kuin ensilevyllään. Retroilu on vaikea laji musiikissakin,  mutta Fredatorissa ei ole kyse pelkästä historian hiilikopioinnista. Ääniteknikoille ja tuottajalle täytyy antaa vielä erityiskiitokset, yleissoundi on analyyttinen mutta mukavan lämmin ja rumpukioski kuulostaa hyvin luonnolliselta.

Fredatorit Ratamo-kirjastoissa:
Rebirth of the Bad (2011)
Bad Jazz (2010)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti