13.4.2012

Svengaavaa räphumppaa reggaepotkulla

Elokuu: Hääväki saapuu (2012)

Allekirjoittaneella kesä tapaa startata siitä kun soittimessa alkaa pyöriä reggae. Yleensä se on siinä auton kesätassujen vaihdon ja/tai noin 15 lämpöasteen kohdilla. Tänä vuonna kesäni taisi ottaa varaslähdön heti pääsiäisestä päästyä, tarkemmin sanoen 11.4., kun Elokuu -orkesteri julkaisi Hääväki saapuu esikoiskiekkonsa.

Elokuun muodostavat musiikilliset hynttyynsä yhteen lyöneet reggae-hemmo Nopsajalka, suomiräp piireistä tunnettu Juno sekä tuottajana häärinyt studiovelmu ja dj Jonas W. Karlsson. Kolmen kokin keitoksesta syntyi genrekarsinointia iloisesti uhmaavaa ”cityhumppaa”, kuten he itse musiikkiaan määrittelevät.

Nostetta ja kysyntää tuntuu tuoreella kokoonpanolla olevan, yksin Soutaa huopaa sinkkumaistiaisen radiosoitosta ja latauslistasijoituksista päätellen. Eikä ihme, siksi letkeää takanojahumppaahan tämä on! Hip hop- ja reggaejuurien ohella levyltä voi aistia folkkarihenkeä, taustoilla tämmäävät ja lurittelevat mm. haitari, viulu ja mandoliini. Hyväntuulista, kepeää, aurinkoista, vaivattomasti rullaavaa, rullaavaa, rullaavaa.. Hetkittäin herää jo epäilys, että vaihtuiko edes biisi, juna kun jatkaa samalla tahdilla. Tottahan toisia rytmejä ja nyanssejakin löytyy levyn vanhetessa, erikoisimpana kenties haastatteluista koostuva teos Treffeillä. Erityinen huomio kiinnittyy läpi levyn suorastaan nerokkaan tarttuviin kertosäkeisiin. Montaako jäit rallattelemaan? :) Sanoituksellisesti levyn kokonaistunnelma on paitsi kesäinen, myös jotenkin rehellisellä tavalla romanttinen, siirapit tyystin sivuuttaen. Lauluja ihmissuhteista, tunteista, rakkaudesta.. hilpeästi, kirpeästi, kipeästikin. Päätösraidat Happamia marjoja sekä Perillä ennen pimeää maistuvat jo syksyltä, arjelta ja vastuulta. Mutteivät raskaasti, vaan toiveikkaasti.

Mukava platta ja eloisa tuttavuus tämä Elokuu. Tulee vähän samanlainen olo kuin lumilautailusta urheilupiireissä.. että mennään ilman otsaryppyjä löysällä pipolla ja valoisalla asenteella, taitoa, tekniikkaa ja tyyliä unohtamatta. Suosittelen höristelemään korvia kesäfestarikeikoilla kun tämä bändi vastaan tulee.

11.4.2012

Rebirth of the Bad

Fredator: Rebirth of the Bad (2011, KHY Suomen musiikki)

Klubiolosuhteisiin viritetyn uuden, 50/60-lukujen hard bopista ja 70-luvun soulista estetiikkansa ammentaneen jatsimusiikin suosio on pitänyt pintansa vaikka laajempien piirien muoti-ilmiöksi siitä ei enää olisikaan.

Rumpali Jussi Fredriksson alias 'Fredator' metsästää osin samoilla reviireillä kuin kotimaiset Ricky-Tick Recordsin Five Corners Quintet tai Auteur Jazz mutta erojakin on. Fredatorin svengi on lähempänä perinteistä jazzia ja tanssittavat vaikutteet kuuluvat lähinnä pelkistämisenä eikä niinkään sävelkuluissa tai kappalerakenteissa. Panu Savolaisen taitavasti naputtelema vibrafoni puolestaan on Fredatorin riveissä ennemminkin tasaveroinen yhtyesoitin kuin yleinen tunnelmanluoja taustalla.

Aikaisempaan Bad Jazz -albumiin verrattuna yleinen ote on selkeämpi ja suoraviivaisempi, pelihuumoria on nyt saatu enemmän mukaan ja yhtye kuulostaa persoonallisemmalta kuin ensilevyllään. Retroilu on vaikea laji musiikissakin,  mutta Fredatorissa ei ole kyse pelkästä historian hiilikopioinnista. Ääniteknikoille ja tuottajalle täytyy antaa vielä erityiskiitokset, yleissoundi on analyyttinen mutta mukavan lämmin ja rumpukioski kuulostaa hyvin luonnolliselta.

Fredatorit Ratamo-kirjastoissa:
Rebirth of the Bad (2011)
Bad Jazz (2010)