Kuva: BTJ |
Suomipopin superbändit
ISBN 978-952-461-276-0. F-kustannus, 2014Ari Leskelän ja Saara Soikkelin toimittama uusi nuottikokoelma sisältää hyvän otannan tuoreista kotimaisista rock- ja pophiteistä, nämä ovat juuri sellaisia kappaleita jotka suuri yleisö tuntee ja joita moni haluaa itse soittaa ja laulaa.
Uudemmat biisit ovat Elokuun ja PMMP:n tuotannosta kuten Soutaa huopaa, Tänään lähtee tai Heliumpallo, vanhempia hittejä edustavat mm. Egotripin Matkustaja, Apulannan Vasten mun kasvoja. ja Uniklubin Rakkautta ja piikkilankaa. Kaiken kaikkiaan kappaleita on viitisenkymmentä neljältätoista eri yhtyeeltä. Kaikki artistit ovat kotimaista ykköskaartia millä tahansa mittarilla mitattuna, mutta nuottikokoelman nimi on silti pientä liioittelua koska monia isoja nimiä on jäänyt puuttumaan. Tähän on varmaankin kustannus- ja sopimusteknisiä syitä, koska biisien julkaiseminen nuottina ei ole yhtä suoraviivaista toimintaa kuin äänitteillä.
Näistä pienistä puutteista huolimatta kokoelma on monipuolinen ja kaivattu lisä kirjaston kokoelmiin, tätä osastoa meiltä kysytään jatkuvasti ja kotimaisia rocknuotteja ei ole koskaan liikaa. Näitä lisää vaan!
Saatavuus Ratamo-kirjastoissa: Suomipopin superbändit