Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan kiitelty uutuus tempaisee äänikuvillaan aikamatkalle menneisyyteen. Kuulin kaikuja ainakin 60- ja 70-luvuilta.. Heleää ja tummaa melodisuutta, helmeilevää akustisuutta, hypnoottisia sähkösoundeja, oivaltavia jousia, töriseviä puhaltimia, läkähdyttäviä rytmisoittimia - huh, mitä tykitystä! Ääntänsä Röyhkä on aina osannut käyttää, sekä paperilla että laulaen. Tulkinta on yhtä aikaa pehmeä ja rräyh!, tuttua laiskanraukeaa
Lauralle-soundia unohtamatta (tsekkaa
Hyvä). Tarjottimella saa myös elämänmakuisia tarinoita, runollisuutta, suoraa puhetta sekä herkkukielikuvia. Mattilan ilmavat sovitukset tukevat kaikessa laulujen tulkintoja ja tunnelmia, heleänkepeästä pop-iskelmästä shamanistiseen manaukseen, aina vaihtoehtohippipilvelle saakka. Kerta kaikkiaan hävyttömän hienoja ja tyylikkäitä biisejä! Kuuntele vaikka
Kuuletko ääneni - mikä voimapophelmi siitä kasvaakaan!
Näin musiikkia tehtiin vanhaan hyvään aikaan, himpun verran sotien jälkeen. Hienoa, että eräät viitsivät vieläkin vaivautua. I sincerely tip my hat.